Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymäkartta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymäkartta. Näytä kaikki tekstit

12.7.2017

Ajan lukeminen syntymäkartasta

kysymys

Sain astrologisen tähtikartan, mutta en osannut kysyä siitä paikan päällä paljon mitään. Jälkeenpäin olen miettinyt esim. sitä, miten kartasta lasketaan aika. Mikä osa kartasta kertoo ajan, vuodet? Kuinka sitä pitää lukea, jos haluaa katsoa oman tilanteensa esim. 10-vuotiaana, tai 50-vuotiaana? Missä siinä on nykyhetki?

vastaus

Tarkoitatko että sait paperille tulostetun syntymäkarttasi, mutta et tulkintaa siihen? Mikäli näin on, niin kannattaa ehdottomasti käydä astrologisessa tulkinnassa, jotta saisit kuulla siitä mitä kartta sinusta ja elämästäsi kertoo. Tulkinnan lisäksi kannattaa opiskella peruskäsitteet itse, joko kirjoista tai astrologian kurssilla. Itse järjestän seuraavan astrologian peruskurssin 28.-29.4. ja siellä ainakin saat kattavan ymmärryksen syntymäkarttasi tekijöistä ja niiden merkityksistä.

Syntymäkarttasi kuvaa energiaa ja ajanlaatua syntymähetkelläsi. Se kertoo sinun luonteestasi, haasteistasi ja valmiuksistasi elämässä, suuntautumisestasi, tempperamentistasi, tavastasi tuntea, ilmaista itseäsi, toimia, käyttää energiaa, ihmissuhdevalmiuksistasi ja haasteistasi, odotuksistasi, opituista käyttäytymismalleistasi jne. Tulevaisuuden ajanlaadun tarkastelemiseen länsimaisen astrologian avulla tarvitsemme syntymäkartan lisäksi muita astrologisia tekniikoita, kuten esimerkiksi transiitit ja progressiot. Ajanlaadun tarkastelemiseen (nykyhetki, tulevaisuus, menneisyys) käytetään yleensä transiitteja, eli jos haluat tutkia vuoden 2012 ajanlaatuasi, tarvitset siihen planeettojen sijainnit vuodelle 2012 ja sitten niitä verrataan syntymäkartan tekijöihin. Jos haluat tutkia ajanlaatua kymmenen vuoden päästä, tarvitset planeettojen sijainnit vuodelle 2024, joita sitten vertaat syntymäkarttaasi.

Alkuperäinen teksti on julkaistu vuonna 2011 blogissani Astrologia ja arkkityypit.

11.7.2017

Kellonajan merkitys syntymäkartalla

kysymys

Kuinka merkittävä tekijä syntymäkellonaika on? Voiko kartta ja tulkinta olla kovinkin erilainen kellonajasta riippuen? Jos esim. katsoo karttaa tekijöillä 14.1.1974 Tampere, ja laittaa kellon ajaksi 12.00, onko kyse ihan eri asiasta, jos kellonaika oikeasti onkin vaikkapa 21.00?

vastaus

Syntymäkellonaika on todella tärkeä tekijä syntymäkartan laatimisessa. Ilman tarkkaa kellonaikaa emme saa tietoa kartan akseleista (nousumerkki, ihmissuhdeakseli, kodinakseli ja ura-akseli), huoneista emmekä Kuun tarkasta sijainnista. Mikäli olisit syntynyt klo 21, mutta kartta laadittaisiin ajalle klo 12, olisi koko kartan painotukset, planeettojen huonesijainnit sekä akselit aivan pielessä. Kartta ei olisi silloin sinun syntymäkarttasi, eikä siitä voisi tehdä paikkaansa pitävää tulkintaa.

Tulkintaa voi kuitenkin tehdä jonkin verran ilman kellonaikaakin, koska planeettojen merkkisijainnit ja niiden väliset suhteet pysyvät samoina. Mutta silloin tulee ottaa huomioon, että kellonaika ei ole tarkka, ja jättää tulkitsematta ne seikat, joihin kellonaika vaikuttaa.

Alkuperäinen teksti on julkaistu vuonna 2011 blogissani Astrologia ja arkkityypit.

10.7.2017

Muuttuuko syntymäkartta?

kysymys

Mieltäni askarruttaa kysymys siitä, muuttuuko syntymäkartta? En löytänyt netistä tietoa ja tuntuu hankalalta tulkita karttoja kun ei tiedä että muuttuuko se. Olen tehnyt vertailua kolmen täysin eri ikäisen ja elämäntilanteessa olevan henkilön kartoista, ja niistä näkyy kyllä tietyt sille ikäryhmälle tyypilliset huoneiden ja niissä olevien planeetoiden asettelut, mutta siltikään en ole täysin varma. Siksi keräsin rohkeutta ja päätin kysyä tätä kautta, kiitos jo etukäteen.

vastaus

Syntymäkartta ei muutu. Se on mikä se on alusta loppuun asti, mutta astrologiset symbolit ovat moniulotteisia ja niissä on monia eri tasoja. Eli kun ihminen kasvaa ja kehittyy, syntymäkartalla olevat kuviot tulevat tietoisemmin ja eri lailla käyttöön kuin nuorempana. Joten tulkinta on erilainen, riippuen siitä minkä ikäiselle ihmiselle se tehdään, vaikka samaa syntymäkarttaa tulkitaankin koko elämän ajan.

Mutta on myös olemassa eräs syntymäkarttaa edistävä tekniikka, progressiot, joka kuvaa syntymäkartan kuvioiden etenemistä. Esimerkiksi sinun progressiivisella kartallasi Aurinko ei ole enää siinä merkissä, jossa se syntymäkartallasi on ollut jne. ja näin ollen progressioiden voisi ajatella kuvaavan ihmisen sisäistä (ja miksei myös ulkoistakin) muutosta elämän aikana.

Alkuperäinen teksti on julkaistu vuonna 2011 blogissani Astrologia ja arkkityypit.

1.7.2013

Säännöt rakkaudelle: Saturnus ja Venus


Eilen ajellessani kotiin laitoin poikkeuksellisesti autoradion päälle ja sieltä kajahti ilmoille Anna Puun kauniisti tulkitsema "Säännöt rakkaudelle". Mietin siinä ajellessa sanoja ja sitä miten laulussa kiteytyi oikein mainiosti eräs Saturnus/Venus teemoista. Sitten kotiin tultua unohdin koko jutun. Aamulla heräsin siihen, että kyseinen laulu kaikui korvissani niin kuin vain joskus herätessä, puoliksi unen rajamailla, jotkut asiat voivat soida. Aamun ensimmäinen ajatus oli, että kirjoitanpa blogiin Saturnuksen ja Venuksen katkeran suloisesta suhteesta. Ja jotta voisi taas hekumoida synkronisiteetilla, niin tänään, juuri tällä hetkellä Venus (5° Leijonaa) on neliössä Saturnukseen (5° Skorpionia). Tarvitseeko vielä mainita, että Saturnus myös tekee koko vuoden neliötransiittia oman syntymäkarttani Venukseen. 

Syntymäkartalla Venuksen ja Saturnuksen kontakti liittyy usein voimakkaaseen velvollisuudentunteeseen ihmissuhteissa. Henkilöllä saattaa olla vakava asenne rakkautta ja ystävyyttä kohtaan, hän saattaa ottaa helposti vastuunkantajan roolin ja uupua ja jopa katkeroitua myllynkiviltä tuntuvien ihmissuhteiden alla. Kyse voi usein olla siitä, että Venus-Saturnus ihminen ei ole tottunut jakamaan vastuuta ja kahmaistessaan kaiken omille harteilleen ei toiselle jää muuta kuin vapaamatkustajan rooli. Tämä aiheuttaa herkästi pettymyksiä ja sisuuntumista ihmissuhteissa. Venus-Saturnus ihminen saattaakin kokea ihmissuhteet niin kuluttavina ja vaikeina, että pysyttelee mieluummin yksin. Kokemus siitä, että muut hyväksikäyttävät omaa kiltteyttä, on tuttu tunne näissä aspekteissa. Kuvio liitetään yksinäisyyteen, mutta kaikissa tapauksissa yksinäisyys ei ole tietoinen valinta, vaan mahdollinen ujous, sosiaaliset pelot tai muut rajoitteet tuntuvat estävän läheisten ihmissuhteiden syntymistä. 

Saturnuksen aspektit Venukseen liittyvät naisille myös omaan feminiiniseen identiteettiin - joka yllättävää kyllä ei usein olekaan karu ja askeettinen, mitä voisi äkkiseltään kuvitella. Toki myös itsen laiminlyöntiä ja kauneudenhoidossa pihistelyä voi esiintyä joidenkin kohdalla, mutta Saturnus saattaa myös korostuneesti saada rakentamaan omaa Venustaan ja sitä kautta esteettistä olemustaan. Ihmisillä jotka tekevät paljon töitä naisellisen ulkomuotonsa eteen tai joiden tyylitaju on (ehkä pelkistetty, mutta) pettämätön, voi nimenomaan olla Saturnus tuomassa halua panostaa ja tietoisella vaivannäöllä rakentaa ja ylläpitää omaa kauneuttaan. Jopa niin että he hiovat tyylinsä niin tarkkaan, että päätyvät muodin kuolemattomiksi ikoneiksi. Esimerkkinä mainittakoon Jackie Kennedy, Grace Kelly ja Katie Holmes. 

Transiittina Saturnuksen kulmat Venukselle liittyvät perinteisesti tunteiden viilenemiseen, etääntymiseen, välirikkoihin ja avioeroihin, siihen että järki ja käytännön asiat alkavat painaa tunteita enemmän. Jos suhteessa on kituutettu pitkään jo pelkällä sitkeydellä, Saturnuksen transiitti voi puuduttaa tunteita siihen malliin että ero on mahdollinen. Hyvää ja elinkelpoista suhdetta Saturnuksen transiitit Venukselle vahvistavat. Pientä testausta ja mahdollisia viivästyksiä tai esteitä voi olla polulla, mutta kaikki se on sellaista mikä pidemmän päälle lujittaa suhdetta ja vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden, turvallisuuden ja luottamuksen tunteita. Monesti (yllättäen!) Saturnus-Venus transiitti voi myös tuoda uuden ihmissuhteen elämään, mikäli sellaiselle on ollut tilausta ja käytännön seikat sen mahdollistavat. Saturnus transiitti Venukselle saa meidät vakavoitumaan rakkauden edessä. Mitä se sitten kenenkin elämässä tarkoittaa. Se voi olla sitoutumisen paikka. Tällaisena aikana alkava ihmissuhde voi olla poikkeuksellisen realistinen, kyseessä voi olla vanha tuttu, kenties ystävä aikojen takaa. Suhdetta voi sävyttää vahva kohtalonomaisuus ja tunne että "tämä on tässä". Eikä suhteeseen sännätä päätä pahkaa, ruusunpunaiset silmälasit päässä, vaan harkiten, kenties alkuun jopa hieman vastahakoisesti. Ja sitten, menneisyyden pettymysten kouluttamana, laaditaan niitä sääntöjä rakkaudelle. 

Alla lista erilaisista Saturnus-Venus teemoja sisältävistä lauluista. Te joilla parivaljakko on syntymäkartalla tai transiitteina tekemisissä keskenään voitte kenties samastua joihinkin näistä. Minä ainakin. 

Littlest Things - Lily Allen 
Romance is Dead - Paloma Faith 
Fine Romance - Billie Holiday 
When I Fall in Love - Celine Dion 
Our Love is Here to Stay - Frank Sinatra 
I Will Always Love You - Whitney Houston 
Stand by Your Man - Tammy Wynette 

30.1.2013

Syntymäkartan Ruma ankanpoikanen


Jos olet ollut astrologian tai jonkin muun itsetuntemusmenetelmän kanssa tekemisissä, olet varmasti tutustunut ajatukseen, että kohtaamalla haasteen se muuttuu valmiudeksi. Meillä astrologeilla on usein tapana ruotia karttaa arvioimalla sen erilaisia haasteita ja valmiuksia. Tiettyjä kuvioita nimitetään haasteellisiksi ja on myös niin sanottuja valmiusaspekteja. Ei ihme että kun astrologi päästää suustaan esimerkiksi lauseen "sinulla on täällä Pluto neliössä Venukseen", niin asiakas älähtää ja kysyy onko se hyvä vai paha. Koska haastehan on kaunisteltu muoto vaikeasta, ja tarkoittaa oikeasti ongelmaa eli pahaa, ja valmius sen sijaan luonnollisesti on jotain toimivaa ja onnellista eli hyvää.

Vai kuinka?

Eli jos syntymäkartalla on paljon vaikeita aspekteja (neliöitä, oppositioita ja kvinkunsseja) ja planeetat ovat sijoittuneet luonteelleen kerrassaan kelvottomiin merkkeihin ja huoneisiin, niin kyseessä on ilman muuta vaikea elämä ja vaikea ihminen? Onnellisten tähtien alla syntyneet (hyvät planeettasijainnit ja hohdokkaat aspektit - pääasiassa kolmioita ja sekstiilejä) sitten vain nauttivat elämästä ja saavat aikaan juuri sitä mitä pitikin?

Aivan niin, eihän se näin mene. Mikään merkki, planeetta tai aspekti ei itsessään ole hyvä eikä huono. Astrologisesta kuviosta tekee hyvän tai huonon se, miten siihen suhtautuu ja miten sitä käyttää. Sama pätee transiitteihin ja koko astrologiaan. Syntymäkartan nähdessään astrologi voi päätellä tietyistä seikoista että kyseessä on jotakin ongelmallista (haaste), mutta sitä ei voi tietää, miten kyseinen ihminen tähän ongelmaan suhtautuu ja miten hän on sen kohdannut. Haaste voi olla hengenpelastaja, luovuuden lähde tai elämän suurin voimavara ja valmius voi olla haaste, ontto lupaus tai pelkkä kalvamaan jäänyt, lunastamaton mahdollisuus.

Mieleen tulee kaksi tapausta, jotka mielestäni valottavat hyvin tätä asiaa. Vuosia sitten vastaanotolle ilmestyi vanhempi naishenkilö, jonka karttaa tutkiessa huomioni kiinnittyi Neptunuksen ja Marsin yhtymään Neitsyessä. Nousumerkkinä oli Vaaka ja Venus yhtymässä Aurinkoon Kaloissa. Kuka tahansa astrologista symboliikkaa tunteva olisi voinut vetää niistä johtopäätöksen, että hän on miellyttämishaluinen, ylikiltti ja kyvytön pitämään puoliaan. Oletusten tekeminen ja asiakkaan määritteleminen eivät kuulu psykologiseen astrologiaan, joten kysyin häneltä millainen suhde hänellä on aggressioon ja miten hän ilmaisee suuttumusta. Kysyin myös tunteeko hän usein jäävänsä jalkoihin tai että muut hyväksikäyttävät hänen kiltteyttään. Nainen purskahti iloiseen nauruun ja sanoi silmät säteillen, että vuosikausia se oli todellinen ongelma hänelle. Vaikka hän oli kuinka hyvä ja auvulias toisia kohtaan, kukaan ei koskaan vastannut hänen kiltteyteensä samalla mitalla. Sen sijaan hän tunsi itsensä riistetyksi, pettyneeksi ja avuttomaksi. Kunnes jotain tapahtui. Hän kertoi tiedostaneensa alitajuisen mallinsa alentaa itseään ja valjastaa energiansa muiden käyttöön pystymättä edes ilmaisemaan kiukkua, joka olisi auttanut vetämään rajat ja herättämään kunnioitusta muissa ihmisissä. Vanha toimintamalli ei voinut enää jatkua.

Haasteesta tietoiseksi tuleminen käynnistää muutosprosessin, josta ei ole paluuta. Vaikka kehitys pitää usein sisällään muutamia takapakkeja ja vanhan kaavan toistamista "kerran vielä", ei asian syvällinen oivaltaminen salli meidän enää palata vanhaan. Mikäli junnaat paikoillasi omassa haasteessasi tai et vain tunnu pääsevän eroon jostakin ongelmastasi, et ole vielä tiedostanut sitä mistä siinä on kysymys. Usein luulemme että tiedämme, vaikka kyse on vain tiedostamisen ensiaskelista, ongelman havaitsemisesta. Tietäminen ei ole tiedostamista, ja ilman tiedostamista ongelma ei parane, vaikka kuinka hakisit siihen hoitoa, työstäisit itseäsi ja työskentelisit asian kanssa. (Huom! Khiron -teema: tietoisuuden parantava voima - ymmärtämällä omia haavojaan ihminen käynnistää paranemisprosessin, joka etenee sitä mukaa kun valo valtaa tiedostamattoman pimeitä nurkkia.)

Tarinan opetus piilee siinä, että jokin mikä on ollut meille haasteellista 20-vuotiaana, ei välttämättä ole meille ongelma enää 60-vuotiaana. Syntymäkarttaa tutkimalla näemme vain että tiettyihin teemoihin liittyy jotakin latautunutta tai hankalaa, mutta emme sitä miten ja milloin henkilö tämän haasteen oivaltaa kääntää vahvuudekseen, vai oivaltaako koskaan.

Toinen oivallinen esimerkki on lähempää ja varmasti monelle lapsiperheen arkea pyörittävälle vanhemmalle tuttu. Kyseessä oli nainen, jolla oli melkoisen voimakkaat kuviot antamassa lisäpotkua Oinas-Merkuriukselle oppositiossa Marsiin ja Uranukseen. Arvannette että hänellä oli temperamentti, joka kuohahtaessaan kiihtyi nollasta sataan ja aivan huomaamatta astiat saattoivat sinkoutua päin seinää alleviivatessaan kiihkeää (ja kovaäänistä) sanallista viestintää. Nainen oli onneton ja kertoi vihaavansa tätä "Oinasta" itsessään ja yrittäneensä kaikkensa jotta saisi sen ellei kokonaan irti itsestään, niin ainakin hieman hillittyä. Kun yrität saada jotain itsestäsi pois, se jää. Kun inhoat jotain etkä voi hyväksyä sitä osaksi itseäsi, et pysty sitä koskaan muuttamaan. Halutessasi luopua jostakin, sinun täytyy ensin omistaa se. 

Jos muutoksen ensimmäinen askel on tiedostaminen, niin toinen askel on hyväksyminen. Karu juttu, mutta jokainen joka on yrittänyt "tulla paremmaksi ihmiseksi" tietää mistä on kysymys. On välttämätöntä hyväksyä ei-toivottu piirre osaksi itseä ennen kuin se voi muuttua. Useampien tapaamisten jälkeen alkoi uusi näkökulma saada jalansijaa. Loppukeskustelussa hän saattoi jo sanoa, että juuri tämä puoli hänessä on se, joka on pitänyt hänet hengissä. Hän alkoi kunnioittaa sitä itsessään ja tuntea jopa kiitollisuutta siitä, että hänellä oli kyky ilmaista itseään salamannopeasti ja kyseenalaistamatta tunteitaan. Oivallus siitä, että juuri tämän piirteen ansiosta hän oli onnistunut pääsemään irti kahdesta tuhoisasta ihmissuhteesta ja puolustamaan itseään pelottomasti vaikeissa tilanteissa, saattoi käynnistää muutosprosessin, jota hän oli turhaan yrittänyt tehdä halveksimalla ominaisuuttaan, joka itseasiassa oli samanaikaisesti yksi hänen suurimmista valmiuksistaan.

Kaikki astrologiset tekijät voivat olla haasteellisia, ja kaikkiin kuvioihin kätkeytyy valmius, joka vain odottaa löytymistään. Katso karttaasi tänään uusin silmin. Mikä siellä on sellaista josta et pidä tai minkä mieluusti muuttaisit? Mieti uudestaan. Mikä on se voimavara tai kyky, joka tämä ongelma on kuoriutuessaan, otettaessa käyttöön tietoisesti ja korkeammassa potentiaalissaan? Mitä jos karttasi/luonteesi/elämäsi inhokki onkin vain ruma ankanpoikanen, joka ei ole vielä oivaltanut todellista olemustaan?

6.6.2012

Mato ei kaadu


Tämän blogin aloittamisen myötä olen pohtinut paljon ihmisten alitajuisia odotuksia siitä, miten he tulevat vastaanotetuiksi. Monella taitavalla ja älykkäällä henkilöllä on syvälle juurtunut oletus siitä, että heidän yrityksensä torjutaan, että se mitä he tekevät ei kelpaakaan ja että heille nauretaan. Toiset taas mennä porskuttavat ja ryhtyvät monenlaisiin projekteihin, aloittavat yrityksiä ja tarttuvat toimeen sen kummempia miettimättä tietäen että kaikki sujuu, että heidän toimensa vastaanotetaan lämpimästi ja ihmiset tukevat ja kannustavat heitä. Ja kummallista kyllä, usein käykin juuri niin. Mielemme on kuin hakukone, joka työskentelee taukoamatta löytääkseen todistusaineistoa uskomuksilleen. Kun uskomme että maailma torjuu tekemisemme vaikka kuinka yrittäisimme, se on juuri se mitä havaitsemme tapahtuvan. Sitä saa mitä tilaa.

Kuu syntymäkartallamme kertoo varhaisen vuorovaikutuksen kokemuksistamme.
Se kertoo siitä miten olemme lapsena tulleet vastaanotetuksi ja miten meihin ja tekemisiimme on suhtauduttu. Vaikka Kuu kertoo niistä kokemuksistamme miten äiti (tai sen henkilön joka meidät on lapsena hoitanut ja ruokkinut) on antanut meille hyväksyntää ja huolenpitoa, se ei kuitenkaan kuvaa konkreettista äitiämme vaan niin sanottua "sisäistä äitiämme". Kuu on siis on sisäistetty äitikuva ja se on latautunut niillä tulkinnoilla, joita lapsuudessamme olemme äidistämme tai huolenpitäjästämme tehneet. Tämän filtterin kaltaisen kuvan läpi olemme häntä havainnoineet, ja edelleen se toimii sisällämme muokaten kokemuksiamme ja havaintojamme todellisuudesta.

Omalla kartallani Kuu on Skorpionissa - tuossa epäluuloisessa ja varautuneessa merkissä, joka on taipuvainen synkistelemään ja suojautumaan. Näin kerrotaan. Se tekee myös yhden karttani tarkimmista ja haasteellisimmista aspekteista Saturnuksen kanssa, mikä on omiaan kuvaamaan pelkoa ja epävarmuutta siitä, että kun yrittää jotain, niin tuleekin torjutuksi, hylätyksi ja nolatuksi. Ettei koskaan kelpaa. Olen viime aikoina tullut kiusallisen tietoiseksi siitä, miten huolissani olen ollut omien tekemiseni tai sanomiseni vastaanotosta. Tajuan että tuo pelko on ollut suurin ja ehkä jopa ainoa este monen ideani toteuttamisen tiellä. Ehkäpä olin vasta nyt valmis murtautumaan tuosta itse luomastani vankilasta ja aloittamaan pitkään lykkäämieni ideoiden toteuttamisen käytännön tasolla. Haluaisinkin kiittää sydämeni pohjasta kaikkia teitä tämän blogin lukijoita, jotka olette soittaneet tai lähettäneet minulle kannustavaa palautetta kirjoituksistani. Olen ollut äimistynyt sekä tästä lukijamäärästä (parissa viikossa lähes 4000 kävijää!) että saamastani lämpimästä vastaanotosta. On aina yhtä ihanaa huomata olevansa väärässä, ja että ne omat pelot ja epäluulot olivatkin vain hataria heijastumia jostakin, mikä on tapahtunut ikuisuuksia sitten.

Kun mietimme työasioita astrologisesti, Kuun merkitys jää herkästi Auringon, Marsin ja MC:n varjoon. Itse kuitenkin ajattelen, että Kuu (kuten varhaisen vuorovaikutuksen vaikutukset persoonassamme) on kaiken sen pohjalla mitä teemme. Haasteellisesti sijoittunut Kuu voi kertoa sellaisesta lannistuneisuudesta ja epäonnistumisen pelosta, ettei koskaan tule yrittäneeksi mitään. Kyse on turvallisuudesta. Kun ei mitään yritä, ei voi epäonnistua. Mato ei kaadu.

Kuu kertoo alitajuisista asenteistamme ja odotuksistamme ihan kaikissa elämämme asioissa. Esimerkiksi Kuun ja Saturnuksen haasteellinen suhde voi kertoa armottomasta itsekritiikistä, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden kokemuksesta. Siitä saattaa seurata ylikompensaatiota, joka ilmenee usein ahkerana yrittämisenä, velvollisuudentuntoisuutena ja ylivastuullisuutena. Tällöin hyväksytyksitulemisen tunnetta yritetään ostaa olemalla mahdollisimman hyvä ja kiltti ja tunnollinen, vaikka sisäinen todellisuus väittää muuta. Siksi raadannasta saatu kiitos ei koskaan riitä, eikä tuo aidosti koskettavaa mielihyvää, sillä kuten kannettu vesi ei pysy kaivossa, ei ulkoapäin tuleva kiitoskaan voi lopulta paikata pohjalla olevaa huonommuuden tunnetta. Ellei ole siitä valmis luopumaan. Tämän vuoksi Saturnus-Kuu -haaste on usein hyvin uuvuttava kuvio ja alitajuiseksi käyttäytymismalliksi muuttuneena yksi elämän energiavarkaista.

Miten Kuun sijainti (merkki, huone, aspektit) omalla kartallasi kertoo siitä miten odotat tulevasi vastaanotetuksi - hyväksytyksi tai torjutuksi? Mikäli sinulla on haasteellinen Kuu kartallasi, miten olet työskennellyt rakentaaksesi luottamustasi ja päästäksesi turvallisuudentunnetta uhkaavista peloistasi?

28.2.2012

Prinsessa Estellen tähtikartta


Ruotsin pikkuprinsessa Estelle Silvia Ewa Mary Bernadotte on astrologisesti tarkasteltuna mielenkiintoinen tapaus. Ensisilmäys näyttää, että tulevalla kuningattarella on mystikon, taiteilijan, totuuden etsijän ja parantajan kartta. Mitä ihmettä? 

Kalat- stelliumin lisäksi Neptunus yhtymässä Aurinkoon kertovat, että herkkyys, luovuus, taiteellisuus ja pehmeä vaikutelmallisuus ovat hänen luonteensa syvintä olemusta. Mielikuvitus, tunteellisuus ja intuitio ovat korostuneita, mutta samanaikaisesti älykkyys ja terävä päättelykyky (Pallas Athene yhtymässä Aurinkoon) ovat hänen parhaita valttejaan. 

Uskoisin, että julkisuus ei tule olemaan aivan itsestään selvä juttu tämän tytön kohdalla. Julkisuuskuvaa ja tietoisia päämääriä kuvaava keskitaivas eli MC on eläinradan salamyhkäisimmässä merkissä Skorpionissa, sekä toimintaa kuvaava Mars perääntyy mieluummin kulisseissa toimivassa Neitsyen merkissä, kahdeksannessa huoneessa. Todennäköisesti häntä suojellaan ja yritetään jopa piilotella julkisuudelta, mutta myös Estellen omassa persoonassa on jotain vahvasti yksityisyyttään suojelevaa ja kätkeytyvää. Chiron yhtymässä Aurinkoon voi kertoa pyrkimyksestä mieluumminkin piilotella itseään ja valovoimaansa, kuin hakea huomiota. Kartan korostunein merkki Kalat on myös "egosta luopumisen" symboli, eikä itseään korostava julkisuushakuisuus tunnu sopivan tähän karttaan oikein millään tavalla. Eli vaikka Estelle varmasti on eläväinen, sosiaalinen, mukautumiskykyinen ja jopa vaikutuksille altis, ei hän tule työntämään itseään esille eikä paistattelemaan parrasvaloissa mielellään. 

Jousimies nousumerkkinä, Venus Oinaassa ja uudenkuun alla syntyneenä tietty vapaan sielun teema  sävyttää pikkuprinsessan luonnetta. Murrosikä voi olla kovaa rajojen koettelua, ja vaikka tyttö vaikuttaa herkältä ja lempeältä, hänessä on paljon lujuutta ja sisäistä voimaa. Tätä tyttöä ei kahlita eikä pakoteta, mikäli hän on itse päättänyt jotain muuta. 

Estellen kartalla on myös joviaalia ja leppoisaa elämänasennetta, sekä lempeyttä ja ihmisläheisyyttä. Voisi kuvitella hyväntekeväisyyden ja vähempiosaisten auttamisen olevan lähellä hänen sydäntään myöhemmällä iällä. Äidiltään hän on perinyt ainakin lämminsydämisyyttä, tunteellisuutta ja empatiaa, sekä vuolaat puheenlahjat ja aktiivisen mielen. Estelle on todennäköisesti kiinnostunut kaikesta mahdollisesta, ja itsensä hajaannuttamisen sijaan oman jutun löytäminen ja siihen keskittyminen ovatkin tärkeä seikka hänen tulevaisuutensa kannalta (Kuun alasolmu Kaksosissa). 

Hänessä on myös intensiivinen, tavoitteisiinsa päämäärätietoisesti pyrkivä ja kiinnostuksen kohteisiinsa intohimoisesti suhtautuva puoli (MC Skorpionissa). Ammatillisesti prinsessaa voisivat kiehtoa joko talousasiat, tai mikäli hän kehittyy vähemmän materiaaliseen ja enemmän henkiseen suuntaan, lääketiede tai jokin syvälle luotaava tutkimustyö. Ulkomaat ja kansainvälisyys ovat prinsessalla verissä. On jopa mahdollista, että hän löytää kumppaninsakin jostakin toisesta maasta tai kulttuurista kuin omastaan (Juno Jousimiehessä yhtymässä Kuun yläsolmuun). 

Kaiken kaikkiaan prinsessa Estelle vaikuttaa tähtikarttansa perusteella olevan poikkeuksellisen älykäs, strategisesti nokkela, laajakatseinen ja humaani persoona. Hän on todennäköisesti lahjakas monella eri alueella, pirteän eläväinen ja sosiaalisesti reipas, mutta julkisuutta kartteleva. Hän ei halua itseään esille, ja voi kokea julkisuuden jopa haavoittavana. Myös hänen isänsä mahdolliset terveysongelmat (Chiron yhtymä Aurinko Kaloissa) saattavat lyödä leimansa Estellen lapsuuteen, sillä hänellä on todennäköisesti erityisen lämpimät välit isäänsä, joka saattaa tytön mielessä saada suorastaan idealisoidun sädekehän ympärilleen (Aurinko yhtymä Neptunus). 

Temperamenttiakin tytöstä löytyy, Kuu ja Merkurius oppositiossa Marsiin osoittavat, että hänen tunnereaktionsa ovat nopeita ja kiukkukohtauksen tullessa voivat harkitsemattomat sanat sinkoilla – kunhan ensin oppii puhumaan. Mutta tätä tuskin tulemme näkemään julkisuudessa, sillä mamma och pappa pitävät kyllä hyvän huolen pienokaisestaan, ja suojelevat häntä parhaansa mukaan kaikelta harmilta. Niin paljon kuin se vain on mahdollista.

 kuva: www.hs.fi

12.11.2010

Chiron, haavoittunut parantaja

Vuosi sitten syyskuussa (26.9.2009) puhuin tunnin mittaisessa Astro-TV -lähetyksessä ensimmäistä kertaa Chironista. Mutta koska ohjelma ei ole enää nähtävissä katsomossa, ja koska aihetta on toivottu paljon, käsittelin sitä uudestaan perjantaina Astro-TV -lähetyksessä (klikkaa tästä ja katso 12.11.10 tullut lähetys katsomosta), sekä täällä blogissa.



Chiron (tai Kheiron) on kiinnostava pieni kiertolainen astrologisella tähtitaivaalla, ja sen symboliikka on syvästi koskettavaa. Chironilla ei ole omaa tähtimerkkiä niin kuin astrologisilla planeetoilla, mutta se liitetään useimmiten Jousimiehen merkkiin (opettaminen, viisaus, filosofiat, totuuden etsiminen, laaja-alainen ymmärrys), ja siitä on löydettävissä myös Neitsyen (parantaminen, terveys, tieto, auttaminen) tematiikkaan liittyviä piirteitä.

Chironin mytologiaa

Alkuperältään Chiron juontaa juurensa kreikan mytologiaan, jossa hän oli oppinut, viisas ja myötätuntoinen kentauri. Hän sai taistelussa myrkkynuolen reiteensä ja kärsi suunnattomia tuskia pystymättä parantamaan itseään, vaikka oli arvostettu opettaja, parantaja ja astrologi. Kärsimyksen myötä hän saavutti syvällistä ymmärrystä ja myötätuntoa, jota hän käytti auttaessaan ja opettaessaan muita. Ja vaikka Chiron oli Kronos -jumalan poikana kuolematon, luopui hän siitä myöhemmin ihmiskunnan hyväksi.

Chiron, avain korkeampaan tietoisuuteen

Chironin symbolina käytetää hieman avaimen näköistä merkkiä, joka viittaa tietoon ja ymmärrykseen. Henki (ympyrä) kannattelee särkynyttä materiaa (puolikas risti). Syntymäkartalla Chironin asema kertoo kipupisteistä ja mahdollisista traumoista, mutta myös parantavista voimista, syvemmästä ymmärryksestä ja tietoisuudesta. Voimakas Chiron kartalla viittaa myös usein siihen, että henkilö on tavalla tai toisella tekemisissä haavojen, haavoitettujen, vammaisten tai apua tarvitsevien kanssa.


Chironin viisaus ja opetukset

Chiron ohjaa meitä kohti syvempää tietoa, joka saavutetaan hiljentymällä, kääntymällä sisäänpäin ja olemalla kontaktissa omaan sisimpään. Chiron suuntaa huomiomme ihmisen ja luonnon omiin rytmeihin, sanattomaan viisauteen ja parantaviin voimiin. Chiron tieto on läsnäolevaa ja intuitiivistä, sitä ei voi oppia kirjoista, eikä sitä voi käsitellä älyllisesti mielen avulla. Chironin parantava voima on kokonaisvaltaista ja luonnonläheistä. Chiron opettaa meille, että kärsimys ei koskaan ole itsetarkoitus, vaan vakavasti otettava viesti häiriötilasta. Tasapaino saavutetaan ymmärryksen kautta, ja ymmärtämällä kärsimystään, saa parantavat voimat käyttöönsä myös muiden ihmisten hyväksi.

Chiron terveydenhuolto on holistista ja eheyttävää. Sairaudenhoidossa ihminen otetaan huomioon kokonaisuutena, kehon viisautta kuunnellaan ja annetaan sen johdattaa meidät eheytymisen lähteille. Koska Chironin teemaan liittyvät haavat, vammat, viiltäminen ja kipu, ovat tyypillisiä Chiron-henkilöiden ammatteja mm. kirurgi, lääkäri, terapeutti, vammaishoitaja, kuntouttaja, akupunkturisti, kiropraktikko ja luontaishoitaja.


Chiron syntymäkartalla, transiiteissa ja synastriassa

Chiron syntymäkartalla viittaa siihen kohtaan, joka meissä on haavoittunut. Kipeät kohdat voivat olla yhtä hyvin tunnetasolla kuin fyysisessä kehossakin. Usein kyse ei ole mistään sen traagisemmista asioista kuin epävarmuudesta, huonosta itsetunnosta ja itse-epäilyistä sen alueen suhteen, mihin Chiron on kosketuksissa. Chironin transiitit kertovat prosesseista ja aikajaksoista, jolloin Chiron -teemat aktivoituvat elämässä. Jonkun elämässä se saattaa tarkoittaa terveydellisiä ongelmia, leikkausta ja paranemisprosessia, ja jollakin toisella pintaan nousevat eheytymistä kaipaavat emotionaaliset haavat. Vahvat Chiron -kontaktit kahden ihmisen syntymäkartoilla (synastria) kertovat merkityksellisestä suhteesta, jossa kipukohtia painellaan. Muodostuuko tällainen suhde eheyttäväksi ja parantavaksi, vai traumaattiseksi ja vahingolliseksi, riippuu siitä miten tietoisista ihmisistä on kysymys.

Chironin syntymäkartalla osoittamat haavat voivat myös jäädä parantumatta, ja silloin ihminen kantaa halki elämänsä mukanaan kipua ja usein myös siihen liittyvää katkeruutta. Astrologi voi nähdä kartalta voimakkaan Chiron-teeman, mutta ei sitä, miten tämä käytännön tasolla henkilön elämässä esiintyy.

Siis esimerkiksi Chironin ja Venuksen vahva kontakti kuvaa haavoitettua naiseutta, mutta mistä nämä haavat konkreettisesti juontuvat, kuinka syvällä ne ovat, ovatko ne fyysisiä vai henkisiä, ja miten  henkilö itse niihin suhtautuu tai miten hän on toiminut niiden kanssa, ei ole luettavissa suoraan syntymäkartalta. Kyseessä voi olla pelkkää epäuskoa omaa viehättävyyttään ja rakastettavuuttaan kohtaan, epävarmuutta omasta sosiaalisesta lahjakkuudesta tai vääristynyt kuva omasta ulkonäöstä. Kärjistettynä ja harvemmin esiintyvänä se voi tarkoittaa myös naiseuteen liittyviä terveysongelmia, traumaattisia ihmissuhteita ja jopa hyväksikäyttöä.

Usein ihmisillä, jotka eivät ole olleet syvällisesti astrologian kanssa tekemisissä, on monia harhakäsityksiä siitä, mitä astrologi "näkee" kartalta. Kun asiakas kertoo kipeistä ja tunnepitoisista kokemuksistaan, astrologi tunnistaa vastaavuudet kartalta, mutta sama ei välttämättä ole sovellettavissa toisinpäin.

Esimerkiksi intensiivinen Chiron - Kuu -kontakti voi jonkun tietyn ihmisen elämässä viitata traumaattiseen äitisuhteeseen, mutta trauma on voinut aiheutua siitä, että äiti on ollut haavoittava (esim. väkivaltainen tai hylkäävä), siitä että äiti on ollut haavoittunut (esim. äidin vakava sairaus) tai että henkilön oma äitiys on haavoittunutta (esim. ongelmat äidiksi tulemisen kanssa). Jonkun toisen kohdalla äitiin tai äitiyteen ei ole liittynyt ongelmia, vaan Chironin kontakti Kuuhun  kertoo siitä, että henkilö työskentelee hylättyjen lasten, vammautuneiden tai traumatisoituneiden ihmisten kanssa, tai että hän on muuten hyvin kiinnostunut tietoisuuteen, terapioihin tai erilaisiin luontaishoitoihin liittyvistä asioista. Astrologinen symboliikka on moniulotteista ja rikasta, eikä samaa tulkintaa voi automaattisesti soveltaa koskemaan kaikkia ihmisiä.

23.10.2010

Fantasiatarinat ja astrologinen kartta

Astrologin päiväkirja osa I

Olin eilen tietokoneeni äärellä tekemässä kirjallista tulkintaa eräästä kartasta, kun yläasteikäinen poikani tuli koulusta. Hän alkoi kertoa päivänsä kuulumisia, jonka myötä ajauduimme keskusteluun fantasiakirjallisuudesta. Poikani kertoi asiantuntevasti siitä, miten jokaisessa fantasiatarinassa pitää olla hyvän ja pahan välinen taistelu, miten tarinoissa on aina tietyt hahmot, kuten sankari, uhattu neito, orpo, tietäjä ja velho. Hänen luokkansa oli äidinkielen tunnilla aloittanut kirjoittamaan tarinaa, jossa kaikki klassiset teemat olisivat mukana.

Niin kuin kaikki murrosikäisten vanhemmat tietävät, välillä tuntuu ettei jälkikasvun kanssa oikein löydy mitään yhteistä. Nuorten ikäkausihaasteena kun on irrottautua ”kalkkeutuneista” vanhemmista ja kyseenalaistaa (ainakin periaatteen tasolla) heidän edustamansa asiat ja arvot. Tartuin siis innoissani tähän yhteiseen puheenaiheeseen ja näytin pojalle edessäni olevaa karttaa: ”Hei, tuohan on juuri sitä mitä minä teen työkseni! Katsohan, tähän kartalle on piirretty oman elämämme ”fantasiatarina”. Täältä löytyy ritari (Mars), prinsessa (Venus), lohikäärme (Pluto), velho (Neptunus) ja kaikki muutkin hahmot!” 



Poika näytti olevan edelleen kuulolla, joten jatkoin inspiroitunutta selostustani. ”Katsopas, täältä kartalta me näemme myös missä suhteissa nämä hahmot ovat toisiinsa. Ovatko sankari ja tietäjä ystäviä, toimivatko ne yhdessä ja pyrkivätkö ne samaan päämäärään. Ymmärrät varmaan millaista on, jos tarinassa tietäjä ja sankari eivät tunnekaan toisiaan tai ovat riidoissa. Tai jos he ovat niin erilaisia, että yhteistyöstä ei oikein meinaa tulla mitään. Joten jos täällä kartalla näkyy, että tietäjä puhuu ihan eri kieltä ja on ihan eri maailmasta sankarin kanssa, sankarin on vaikea toimia tehokkaasti ja menestyksekkäästi, koska häneltä puuttuu tarvittavaa tukea, näkemystä ja viisautta."

"Astrologina voin auttaa ihmistä tulemaan tietoiseksi siitä, millaiset hahmot siellä oman itsen sisällä elävät, ja millaisissa suhteissa ne ovat keskenään. Kun näitä asioita pohdiskelee, niin ne riidoissa olevat hahmot voidaankin saada ymmärtämään toisiaan ja toimimaan yhteistyössä keskenään. Elämä muuttuu silloin paljon mukavammaksi, kun ei enää ole sellaista ristiriitaa, että yksi puoli itsestä pyrkii itään ja toinen länteen, mutta kumpikaan ei ole tietoinen toisesta. Ja silloin ihminen voi paremmin saavuttaa päämääränsä ja ymmärtää miksi hommat eivät aiemmin onnistuneet.” Tässä vaiheessa poika oli jo aikaa sitten poistunut paikalta mielenkiintoisempien puuhien pariin, mutta ajattelin jakaa tämän pienen tuokion teidän kanssanne.

Tästä työssäni nimittäin on kysymys. Vaikka en arkkityypeistä puhuisikaan, ja vaikka tulkitsisin karttaa mainitsematta niitä kertaakaan, siihen tämä kaikki perustuu. Millainen on sisäisen maailmani roolitus ja minkälaista sankaritarinaa luon omassa elämässäni? Pitääkö sankarin taistella lohikäärmeitä vastaan ihan yksin, vai onko mukana auttamassa viisas velho, perusturvasta huolehtiva äitihahmo, nokkela apuri ja tosi rakkaus? Tai ehkäpä tässä tarinassa ei ole lainkaan lohikäärmeitä, vaan ainoastaan pelkkä orporukka, jolle aina käy huonosti…Tulemalla tietoiseksi omista tarinoistamme, voimme luoda niihin toisenlaisen jatkon. Saduissahan kaikki on mahdollista.

Lue myös kirjoitukseni siitä, mitä arkkityypit ovat: Arkkityyppien lyhyt oppimäärä

22.10.2010

Arkkityyppien lyhyt oppimäärä

Monet ihmiset ovat kuulleet termin ”arkkityypit”, mutta eivät sen syvemmin osaa sanoa, mistä siinä oikein on kysymys. Psykologi Carl G. Jung vakiinnutti aikoinaan arkkityyppien käsitteen viittaamaan sellaisiin teemoihin, hahmoihin tai malleihin, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä, psyykessä luonnostaan esiintyviä alitajuisia ”tyyppejä”. Jung puhui paljon kollektiivisesta alitajunnasta, eli koko ihmiskunnan yhteisestä tiedostamattomasta, josta kumpuavissa tarinoissa arkkityypit esiintyvät.


Psykologi Carol S. Pearson on kehittänyt Jungin arkkityyppiajattelua edelleen, ja hänen kahdentoista arkkityypin järjestelmänsä sisältää paljon yhtymäkohtia astrologiseen tapaan jäsentää ihmispsyykeä. Pearson suhtautuu arkkityyppeihin universaaleina oppaina, jotka ovat olleet läsnä ihmiskunnan kehityksessä aikojen alusta asti. Ne elävät samanaikaisesti ihmispsyyken sisällä ja ulkopuolella. Joten vaikka arkkityypit elävät meissä, myös me elämme arkkityypeissä. Voimme löytää arkkityypit tutkailemalla sisintämme, mutta yhtälailla ulkopuolellamme olevista asioista: myyteistä, tarinoista, taiteesta, luonnosta, tähtikuvioista ja kaikista kulttuureista.
Pearsonin järjestelmässä arkkityyppejä on kaksitoista, ja niitä ovat mm. Viaton, Soturi, Etsijä, Tuhoaja, Luoja ja Rakastaja. Jungilaisen näkemyksen mukaan arkkityyppejä voi olla monia muitakin,  ja niillä voi olla erilaisia nimiä ja muotoja. Esimerkiksi Varjo, Suuri Äiti, Narri, Viisas, Paholainen ja Lapsi ovat arkkityyppejä, jotka ovat jossain muodossa läsnä meidän kaikkien elämässä. Jung kuvasi myös erilaisia arkkityyppisiä tapahtumia, joita kohtaamme kukin matkallamme. Näitä ovat esimerkiksi syntymä, kuolema, rakastavaisten liitto, ero vanhemmista jne.

On olemassa muitakin arkkityyppijärjestelmiä kuin nämä kaksi yllä mainittua. Esimerkiksi henkinen opettaja Caroline Myss kehitti kirjassaan Sielun sopimus oman kahdentoista arkkityypin menetelmän, jota hän käyttää työvälineenään, ja psykiatri Jean Shinoda Bolen sekä astrologi Marja-Liisa Niemi-Mattila ovat käsitelleet kirjoissaan kreikkalaiseen mytologiaan pohjautuvia arkkityyppejä. Näillä arkkityypeillä on vahva yhteys astrologiassa käytettyihin asteroideihin, jotka on nimetty näiden tiettyjen kreikkalaisten jumalien ja jumalattarien mukaan, joita ovat esimerkiksi Afrodite, Persefone, Demeter, Artemis jne.

Astrologisesti ajateltuna arkkityypit eivät pelkästään näy syntymäkartaltamme, vaan myös erilaiset ajan laatua kuvaavat tekniikat voivat paljastaa minkälaiset arkkityypit ovat aktiivisina missäkin elämänvaiheessa. Useimmilla meistä on tietyt "omat" arkkityyppimme, jotka ilmenevät näkyvästi elämässämme, mutta usein ne myös vaihtelevat hieman eri ikäkausien ja elämäntilanteiden myötä.

17.10.2010

Kuu ja äitikuva

Jotta voisi ymmärtää astrologiaa, on ymmärrettävä abstraktien käsitteiden ja konkreettisten ilmiöiden välinen ero. Astrologia on symbolikieli, ja se tarkoittaa sitä, että astrologiset tekijät (planeetat, tähtimerkit, huoneet jne.) ovat käsitteitä, eivätkä viittaa suoraan olemassa olevaan ja objektiivisesti koettuun todellisuuteen.

Suomeksi sanottuna:

Astrologinen Kuu ei ole sama kuin taivaalla oleva kuu. Astrologinen Kuu on symboli, joka käsittää muun muassa yksilön kokemuksen varhaisesta symbioosista, häntä huolta pitäneistä henkilöistä ja tavasta, miten hänen perusturvallisuutensa on rakentunut. Jos siis Kuu kertoo äitikuvasta, ja siitä, miten henkilö on kokenut äitinsä, se ei tarkoita sitä, että äiti konkreettisesti olisi tämän mielikuvan kaltainen.


Syntymäkartan Kuuta tutkimalla voimme saada kattavan kuvan siitä, miten henkilö on kokenut lapsuudessaan saaneensa lämpöä, läheisyyttä, huolenpitoa, ravintoa ja turvallisuutta. Useimpien kohdalla tämä viittaa äitiin, koska perinteisesti juuri äiti on se henkilö, johon nämä yllä mainitut seikat liitetään.

Yksinkertaistettuna voimme olettaa, että se missä tähtimerkissä Kuu omalla syntymäkartalla sijaitsee, kuvaa parhaiten niitä ominaisuuksia, joita olemme äidissämme havainneet. Siis jos Kuu omalla syntymäkartalla on Neitsyessä, on oma äiti koettu tarkkana, asiallisena, siistinä, kriittisenä ja käytännönläheisenä. Kuu Oinaassa viittaisi kokemukseen äidistä energisenä, impulsiivisena, toiminnallisena ja suorasukaisena henkilönä, joka on ollut nopea reagoimaan erilaisiin tilanteisiin. 

Syvällisempää äitikuvaa hakiessamme, meidän täytyy ottaa huomioon myös aspektit, joita kartan muut planeetat mahdollisesti tekevät Kuulle. Vahvat kontaktit erityisesti hitailta planeetoilta saattavat muuttaa Kuun merkkiin liitettyjä ominaisuuksia oleellisesti. Esimerkiksi jos Kuu on Ravussa (=sitoutuva, perhekeskeinen, tunteellinen, herkkä, huoltapitävä, äidillinen ja omistautuva), mutta vahvassa kontaktissa Uranukseen (=riippumaton, vapaa, epäsovinnainen, sitoutumaton, kapinallinen ja arvaamaton) on tulkinta aivan toisenlainen, kuin vastaavassa tapauksessa, jossa kontaktia Uranukseen ei ole olemassa. Aspektien tutkiminen voi johtaa meidät paradoksaalisiin yhdistelmiin, ja kuten kaikki varmasti tiedämme, ihmisluonteet usein sisältävät monia ristiriitaisuuksia ja vastakohtaisiakin ominaisuuksia.

Perheiden karttoja tulkitessa törmään usein siihen, että äidin kartalta löytyy samoja merkkejä, joissa lasten Kuut sijaitsevat. Esimerkiksi läheisessä tuttavaperheessä vanhimman lapsen Kuu on Leijonassa, ja äidin Venus on Leijonassa, keskimmäisen lapsen Kuu on Ravussa ja äidin Aurinko on Ravussa, ja nuorimmaisen Kuu on Härässä, joka on äidin nousevamerkki. On luontevaa, että lapsen äitikuva kattaa niiden merkkien ominaisuuksia, joita äidin syntymäkartta osoittaa hänellä olevankin. Mutta aina lapsen Kuun ja äidin kartan välillä ei ole tällaista selkeää yhteyttä.

Lapsi voi rakentaa äitikuvansa osittain myös äidin transiittien pohjalta, eli silloin lapsen Kuu on siinä merkissä, jonka hallitseva planeetta on sävyttänyt äidin ajankuvaa lapsen syntyessä. Esimerkiksi  lapsen Kuu voi olla Skorpionissa, vaikka äidin syntymäkartalla ei olisi Skorpionin merkki edustettuna, vaan sen sijaan äidillä oli voimakkaat Pluton transiitit aktiivisina lapsen ensimmäisten ikävuosien aikana. Näin äidin läpikäymä elämänvaihe ja hänen sen aikainen tunneilmastonsa on ollut muodostamassa lapsen kokemusta äidistä.

Mitä Kuu sinun syntymäkartallasi kertoo äitikuvastasi? Onko sinun Kuumerkkisi edustettuna äitisi kartalla, tai löytyykö sinun syntymäkartaltasi lapsesi Kuun merkkiä? Entä omat transiittisi  lapsesi ensimmäisinä elinvuosina, ovatko sinun Kuutasi silloin transitoineen planeetat kontaktissa lapsesi syntymäkartan Kuuhun?