4.12.2017

Ajankuvajoulukalenteri: LUUKKU 4

AJANKUVA - maanantai 4.12.2017
"Life will give you whatever experience is most helpful for the evolution of your consciousness. How do you know this is the experience you need? Because this is the experience you are having at the moment." Eckhart Tolle
Tämä päivä menee vielä sunnuntain TÄYDENKUUN jälkeisissä tutinoissa. KUU kulkee koko päivän Kaksosissa KHIRONIN ja SATURNUKSEN ristitulessa, joten he kenellä tämä osuu oman kartan kuvioihin voivat saada päivän mittaa  tuntumaa omaan haavoittuneeseen, epävarmaan tai vain yksinkertaisesti väsyneeseen puoleen itsessään. Illalla puoli yhdentoista aikaan KUU siirtyy Rapuun, ja tunneilmapiiri on taas lohdullisen ja turvallisen tuntuinen kuin lämmin syli. Eilisessä katsauksessa kuvattu JUPITERIN ja NEPTUNUKSEN kolmio on edelleen voimassa sulostuttamassa elämäämme, ja sitä varmasti tarvitaankin, koska muut astrologiset kuviot osoittavat nyt herkästi haasteelliseksi koettuun suntaan. MERKURIUS on alkanut perääntyä ja jatkaa uppiniskaisen oloista takaperoista kulkuaan aaton aattoon asti. Kuinka olikaan aikataulujen, matkasuunnitelmien, elektroniikkaostosten, arkisen puheyhteyden ja sitoumusten laita? Mitä suurimmalla todennäköisyydellä jollakin Merkuriuksen hallitsemalla elämänalueella (tai siellä missä Merkurius nyt omalla kartallasi kujeilee) tapahtuu jotain merkillistä ja odottamatonta. Sovitut asiat viivästyvät tai eivät pidä alkuunkaan, kulkuneuvot jumittavat, lennot myöhästyvät, tiedostot katoavat, koneet lakoavat ja muutenkin tuntuu että kukaan ei ymmärrä tavallista puhetta. Väärinkäsitykset, anyone?! Tällä jaksolla on vaikea välttää törmäämästä ainakin yhteen tilanteeseen, missä huomaa puuskahtavansa turhautuneena "ei tämän näin pitänyt mennä!" Mutta uskallan väittää, että asioiden itseasiassa piti mennä juuri niinkuin ne menivätkin. Miten se menikään, että ihminen suunnittelee, ja jumalat nauravat. Teksti saattaa kuulostaa tottumattoman korvaan ikävältä hommalta, mutta uskokaa pois, kaikki on hyvässä ojennuksessa ja juuri niin kuin pitääkin, vaikka mieli olisikin sitä mieltä, että sen näkökulma ja aikataulu ovat ne oikeat ja elämän antamat kokemukset aivan väärät. Luota elämään ja luota siihen että kaikki mikä nyt tuntuu menevän pieleen, vie sinua itseasiassa juuri oikeaan suuntaan, juuri oikeaan aikaan. ©kirsihallaseppala
"Päivän energia" on pieni astrologinen tulkinta ajan kollektiivisista energioista. Se miten päivän laatu, teemat ja tunnelmat sinun elämässäsi näyttäytyvät riippuu aina siitä kuka olet ja millaisia henkilökohtaisia prosesseja elämässäsi on juuri nyt meneillään.