24.6.2017

Uudenkuun ajankuva 24.6. – 22.7.2017

Juhannuspäivän uusikuu syntyy aivan Ravun merkin alussa, ja mikäli uudenkuun Saabiseen symboliin on uskominen, sää voi olla jotain muuta kuin idyllisissä mielikuvissaan haluaisi keskikesän juhlaan liittää. Aurinko ja Kuu majailevat uudenkuun kartalla asteella, jonka Saabinen symboli on suomeksi käännettynä ”arktinen tutkimusmatkailija johtaa poron halki jäisten kanjonien” (An arctic explorer leads a reindeer through icy canyons.) ja tähän hätään on vaikea kuvitella hyytävämpää tunnelmakuvaa. Mutta ei hätää, tunneilmastoltaan ajanlaatu ei ole lainkaan näin kalsea, pikemminkin päinvastoin.

Koska planeetoista suurin osa on veden merkissä (= emootiot, herkkyys, vaistot, empatia) ja näistä peräti neljä Ravussa, on ajanlaatu nyt korostuneen tunneherkkä, vaistonvarainen, sisäänpäinkääntynyt ja subjektiivinen. Henkilökohtaiset näkökulmat voivat poikia äkillisiä tunnereaktioita ja tarve suojella omaa sisintä, ympäröidä itsensä turvallisuuden tunnetta lisäävillä ihmisillä ja asioilla, sekä nostalginen kaiho ja vanhojen muistelu voi nyt olla pinnassa.


Vaikka tämä uudenkuun aika onkin voimakkaasti uusien aloitusten aikaa, kannattaa olla tarkkana että uusi suunta on todellakin viemässä eteenpäin, kohti tulevaisuutta, eikä menneisyyteen ja niihin asioihin, joista oikeasti pitäisi irrottautua ja päästää irti. Objektiivisuus, puolueettomat näkökulmat ja laajakatseisuus ovat nyt yhteisellä kesälomalla ja enemmän tai vähemmän puhelimen ulottumattomissa. Mikäli olet tekemässä tärkeitä ratkaisuja, joiden päälle tulevaisuutesi olosuhteet tulevat rakentumaan, ole tarkkana. Turvallisuushakuisuus tai silkka nostalgia voivat nyt ohjata venettä niin, että askel eteenpäin onkin paluu menneisyyteen.

Kurkistapa ihan huviksesi viime vuonna kirjoittamaani ajankuvaa kun uusikuu viimeksi oli Ravussa. Siitä alkoi vuoden mittainen sykli, jonka nyt tulisi tavalla tai toisella saada päätöksensä, jotta pääset aloittamaan uuden kierroksen. Rapuenergiat vievät meitä kaikkein syvimmälle pehmeään ytimeen, asioihin jotka liittyvät henkilökohtaiseen ja yksityiseen, perheeseen, sukuun, läheisiin ihmissuhteisiin, kotiin ja tunne-elämään. Mikä tällä elämänalueella kaipaa nyt uutta ja raikasta näkökulmaa tai pöydän puhdistamista uuden kattauksen tieltä?

Uudenkuun kartalla on paljon pehmeää, lämmintä ja hyvää, ei vain korostuneen rapuenergian myötä, vaan erinomaisesti sijoittuneen Venuksen vuoksi. Venus omassa merkissään Härässä on tukevalla maaperällä luoden ilmaan sensuellia ja rakkaudellista värinää, ja voisikin sanoa että tämä uusikuu on parhaimmillaan naiseuden juhlaa. Yin-energia on huipussaan (kaikki persoonalliset planeetat – ja kaiken kaikkiaan seitsemän tekijää kymmenestä kun lasken Khironin mukaan – ovat feminiinisissä merkeissä!) ja voimme toivoa sen parhaiden puolien korostuvan näin Venuksen myötävaikutuksella.

Kolme astrologisesti kiinnostavinta kuviota tässä ajassa ovat mielestäni uudenkuun ja Merkuriuksen oppositio Saturnukseen ja näiden neliö Khironiin, mistä muodostuu vähän epäsuhtainen t-risti, kun mennään yli merkkirajojen. Tämä kuvio voi kertoa esiin nousevista tunneperäisistä ongelmista tai muista kipukohdista, jotka tuovat rajoitteita mukanaan. Merkurius kommunikaation ja viestinnän symbolina voi auttaa sanoittamaan jotain mille ei ole ollut sanoja, tai ohjata uskoutumaan asioista, joita on tähän asti kantanut yksin harteillaan. Oikeat sanat voivat auttaa näkemään asian kirkkaammin, saamaan kiinni siitä mistä on kysymys ja mitä asioille voi tehdä. Saturnus voi tilanteesta riippuen tuoda kuvioon raskautta ja rajoituksia, mutta auttaa myös konkretisoimaan sanoja teoiksi ja tuomaan aiempaa lujemmin päättäväisyyttä ja sisua vihdoinkin tehdä asioille jotain. Parhaimmillaan tämä kuvio avaa ja laajentaa ymmärrystämme, jonka jälkeen voimme muuttaa elämämme rakenteita niin, että ne parantavat, hoitavat ja tukevat hyvinvointiamme tavalla, joka ei enää mahdollista aiempia laiminlyöntejä.

Mars on oppositiossa liittojen ja parisuhteiden asteroidiin Junoon sekä Plutoon Kauriissa, ja nämä kolme tekevät neliötä Jupiteriin, ja näin ollen muodostavat uudenkuun kartalle toisen t-ristin. Tässä on nyt kyllä melkoisen megalomaaniset energiat ilmassa, ja vaikka tällainen kuvio ei välttämättä ollenkaan ilmene ulospäin (erityisesti kun Mars on Ravussa, jolle tyypillisempää on vetää surut sisäänpäin ja kiukutella tai hukuttaa kiukuttelut turvallisella tavalla oman kuorensa sisällä), on tässä kuitenkin kysymys hyvin latautuneesta energiasta, ja mikäli jokin nyt osuu ja uppoaa (erityisesti ihmissuhteisiin ja tunne-elämään liittyen), voivat reaktiot olla kohtuuttoman suuret ja ytimeltään verrattavissa kaikkivoipaisuuskuvitelmissa meuhkaavan pikkulapsen itkupotkuraivareihin. Toki kuvion energia voi ottaa myös upean voimauttavan ja jotain ratkaisevaa positiivista muutosta edistävän muodon. Tässä nyt on vaan tällainen nyrkki-pöytään-latinki, ja sehän toki voi olla juuri parasta, mitä johonkin pitkään pinnan alla hiertäneeseen tilanteeseen kaivataan.

Kolmas uudenkuun kiinnostavista kontakteista on Jupiterin ja Neptunuksen kvinkunssi, mutta tämä moniulotteisuudessaan hienonvireisine sävyineen ei saa oikeutta mikäli alan avata kuviota tässä vain muutamalla sanalla. Avaan silti. Idealismi, usko, fantasiat ja henkiset ihanteet ovat tässä kuviossa jotenkin kummasti mutkalla. Todellisuus lyö kasvoille idealistisia uskomuksia, matto vedetään henkisten käsitteiden alta ja se mihin olet tottunut luottamaan saattaakin näyttäytyä uudessa valossa, joka pakottaa kyseenalaistamaan sen maailmankatsomuksen ja uskomusjärjestelmän jonka olit rakentanut ja jota olit pitänyt totuutena. Tämä koskettaa syvästi myös sitä osaa meissä, joka haluaa luottaa, uskoa ja toivoa vielä senkin jälkeen, kun se ei enää tunnu järkevältä. Ehkä parhaiten tämän voisi kiteyttää lauseeseen viime viikon Doctor Who -sarjasta (jakso Valonriistäjä). ”Toivossa on hankaluutensa. Sitä on vaikea vastustaa.”

Uudenkuun astrologiset koodit: Aurinko ja Kuu Ravussa yhtymässä Merkuriukseen, oppositiossa Saturnukseen, neliössä Khironiin, sekstiilissä Uranukseen ja puolineliössä Venukseen. Merkurius yhtymässä Marsiin Ravussa. Venus Härässä sekstiilissä Marsiin Ravussa ja Neptunukseen Kaloissa, sekä kolmiossa Plutoon Kauriissa. Jupiter Vaa’assa kvinkunsissa Neptunukseen Kaloissa. Mars kolmiossa Neptunukseen, neliössä Jupiteriin Vaa’assa ja oppositiossa Plutoon Kauriissa.



Anna Järvinen – Uppåt Framåt På Finska

Männyn latva tanssii, huomaathan
Vaikka maa on täynnä neuloja
Älä katso taakse tyttöni mun
Helposti vaan surut näkee näin

Kävellään me käsi kädessä
Mun askeleet ja sun vie huomiseen
Uinutaan sen suven suhinaan
Jonka mänty hiljaa viheltää


Näin Juhannuksen kunniaksi tässä teille vielä iki-ihana laulu, joka itselleni on jo monen vuoden ajan ollut se ”virallinen juhannusbiisi”. Ja kuten huomaatte, tässähän on tämän uudenkuun ajan energia läsnä kuin sitä varten tehtynä. Kaunista, herkkää, levollista ja rakkaudellista Juhannusta kaikille! ♡