23.4.2015

PÄIVÄN ENERGIA 23.4.2015

AJANKUVA - torstai 23.4.2015
"The truth will set you free, but first it will piss you off." Gloria Steinem
Kuu siirtyy aamulla Rapuun ja muuttaa ajan tunneilmastoa keskittyneemmäksi, syvemmäksi ja emotionaalisemmaksi. Merkurius on tänään yhtymässä Marsiin ja semisekstiilissä Uranukseen, joten puheeseen, ajatteluun, viestintään ja kommunikaatioon liittyvät asiat ovat poikkeuksellisen aktivoituneina. Idearikkaat ja herkät ihmiset voivat käydä kierroksilla, sillä mieli voi pulputtaa niin paljon, että rauhoittuminen ja hiljentyminen on vaikeaa. Parasta päivässä on se, että voit saada paljon aikaan - erityisesti kirjoittamiseen liittyviä asioita - sekä suora ja rehellinen kohtaaminen eli kissan nostaminen pöydälle jonkin tilanteen suhteen on myös mahdollista. Sano mitä ajattelet ja arvosta sitä jos toiset uskaltavat olla avoimia kanssasi. Voi olla että muutama ajatus tulee ilmaistua harkitsemattomasti tai hiomatta, mutta joskus on vain hyvä että sanotaan mitä ajatellaan, ilman ainaista varomista ja sokerointia. Päivän astrosää ©kirsihallaseppala
"Päivän energia" on pieni astrologinen tulkinta ajan kollektiivisista energioista. Se miten päivän laatu, teemat ja tunnelmat sinun elämässäsi näyttäytyvät riippuu aina siitä kuka olet ja millaisia henkilökohtaisia prosesseja elämässäsi on juuri nyt meneillään. 

  • tutustu "Sielunsuunnitelma" (= kuka olet) ja "Ajankuva" (= missä mennään) -tulkintoihin kotisivullani
  • varaa aika puhelintulkintaan sähköpostitse: yhteys@kirsihallaseppala.fi tai vastaanotolle ajanvarauspalvelustani