28.2.2015

PÄIVÄN ENERGIA - 28.2.2015

AJANKUVA - lauantai 28.2.2015
"Drama does not just walk into your life. Either you create it, invite it or associate with it." Anonymous
Lauantaissa on jännitettä ja latautuneita energioita vaikka kuinka. Vuorokausi pyörähtää käyntiin jo painokkaissa tunnelmissa, ja ne jotka valvovat pikkutunneille saattavatkin saada parhaimman tai pahimman annoksen ajan laatua niskaansa. Aamuyö nimittäin ruokkii ihmissuhdeskenaarioita, kriisiä ja draamaa, itsestäsi on toki paljon kiinni vedätkö puoleesi tämänkaltaista energiaa vai ilmeneekö ajan intensiivinen tunnelma jollakin toisella tavalla sinun kohdallasi. Menettämisen pelko ja riittämättömyyden tunne ovat todennäköisimmät seikat kaikkien tunneryöppyjen takana. Lämmin myötätunto ja omien rajojen pitäminen ovat hyvä tapa kohdata tällaista tunnemateriaalia. Kuu kulkee Ravussa verkkaisesti koko päivän ja jää ilta kahdeksan aikoihin tyhjän päälle. Päivän tärkein kuvio on kuitenkin Jupiterin kvinkunssi Plutolle, mutta kyseinen energia on ollut läsnä ajassa paljon kauemmin kuin vain tällä viikolla tai tänään. Päivän astrosää ©kirsihallaseppala

"Päivän energia" on pieni astrologinen tulkinta ajan kollektiivisista energioista. Se miten päivän laatu, teemat ja tunnelmat sinun elämässäsi näyttäytyvät riippuu aina siitä kuka olet ja millaisia henkilökohtaisia prosesseja elämässäsi on juuri nyt meneillään. 

  • tutustu "Sielunsuunnitelma" (= kuka olet) ja "Ajankuva" (= missä mennään) -tulkintoihin kotisivullani
  • varaa aika puhelintulkintaan sähköpostitse: yhteys@kirsihallaseppala.fi tai vastaanotolle ajanvarauspalvelustani

27.2.2015

PÄIVÄN ENERGIA - 27.2.2015

AJANKUVA - perjantai 27.2.2015
Kuu siirtyy päivällä vähän ennen kolmea Rapuun, muttei tee sieltä sen kummempia kontakteja planeettoihin koko päivän aikana. Merkurius sen sijaan on kolmiossa pohjoiseen kuunsolmuun ja auttaa sieltä kirkastamaan tavoitteita ja tulevaisuuteen suuntautuneita pyrkimyksiä. Yhteistyö, toisten huomioon ottaminen ja muiden kanssa yhdessä tehtävät suunnitelmat ovat erityisen hyvässä nosteessa tänään. Nyt on aika luoda visioita ja verkostoitua tavalla, josta jokainen osallinen hyötyy tasavertaisesti. Päivän astrosää ©kirsihallaseppala

"Päivän energia" on pieni astrologinen tulkinta ajan kollektiivisista energioista. Se miten päivän laatu, teemat ja tunnelmat sinun elämässäsi näyttäytyvät riippuu aina siitä kuka olet ja millaisia henkilökohtaisia prosesseja elämässäsi on juuri nyt meneillään. 

  • tutustu "Sielunsuunnitelma" (= kuka olet) ja "Ajankuva" (= missä mennään) -tulkintoihin kotisivullani
  • varaa aika puhelintulkintaan sähköpostitse: yhteys@kirsihallaseppala.fi tai vastaanotolle ajanvarauspalvelustani

26.2.2015

PÄIVÄN ENERGIA - 26.2.2015

AJANKUVA - torstai 26.2.2015
"I was able to pick up the magic and work with it." Robert Mapplethorpe
Tämä on erinomainen päivä tehdä unelmista totta! Marsin kolmio Saturnukselle tuo päivään realistista otetta ja käytännöllistä potentiaalia, kun taas Venuksen semisekstiili ja Auringon yhtymä Neptunukselle pitävät hengen virittyneenä korkeammille taajuuksille ja avaavat arjen harmaudessa mielikuvitusta pitelevät salvat apposen auki. Ilmassa on hienostuneisuutta ja satumaista taikaa. On mahdollista että koet jotain normiarjen ylittävää tai tunnet synkronismin selittämättömän kosketuksen ripauttavan tähtipölyä toimintasi ylle silloin, kun uskallat antautua flown vietäväksi ja tavoittelet asioita jotka ovat puhtaasti ja aidosti sisimpäsi arvojen mukaisia. Päivän astrosää ©kirsihallaseppala

"Päivän energia" on pieni astrologinen tulkinta ajan kollektiivisista energioista. Se miten päivän laatu, teemat ja tunnelmat sinun elämässäsi näyttäytyvät riippuu aina siitä kuka olet ja millaisia henkilökohtaisia prosesseja elämässäsi on juuri nyt meneillään. 

  • tutustu "Sielunsuunnitelma" (= kuka olet) ja "Ajankuva" (= missä mennään) -tulkintoihin kotisivullani
  • varaa aika puhelintulkintaan sähköpostitse: yhteys@kirsihallaseppala.fi tai vastaanotolle ajanvarauspalvelustani

25.2.2015

PÄIVÄN ENERGIA - 25.2.2015

AJANKUVA - keskiviikko 25.2.2015
Kuu siirtyy aamulla seitsemän aikoihin Kaksosiin, mutta kovin vilkasta tai sosiaalisesti aktiivista päivää tästä ei kuitenkaan ole tulossa. Huomisesta Marsin kolmiosta Saturnukselle saattaa tuntua jo vakauttavia ja toimintaan tukea antavia häivähdyksiä. Kuu on kuitenkin päivän aikana vastakkain Saturnuksen kanssa ja neliössä Aurinkoon sekä Neptunukseen, joten taivaan valot, Neptunus ja Saturnus muodostavat t-ristin muuttuvissa merkeissä. Mistään kovin isosta asiasta tässä ei ole kysymys, pikemminkin muutaman tunnin kestävästä hieman vaativammasta, jäykästä, poissaolevasta tai tunnekylmästä tuulahduksesta. Iltapäivä kannattaakin varata asioille, jotka vaativat sinulta vakavuutta, asiallisuutta tai pitkää pinnaa. Suurista tunnemyrskyistä ei tänä iltana pitäisi olla vaaraa. Päivän astrosää ©kirsihallaseppala

"Päivän energia" on pieni astrologinen tulkinta ajan kollektiivisista energioista. Se miten päivän laatu, teemat ja tunnelmat sinun elämässäsi näyttäytyvät riippuu aina siitä kuka olet ja millaisia henkilökohtaisia prosesseja elämässäsi on juuri nyt meneillään. 
  • tutustu "Sielunsuunnitelma" (= kuka olet) ja "Ajankuva" (= missä mennään) -tulkintoihin kotisivullani
  • varaa aika puhelintulkintaan sähköpostitse: yhteys@kirsihallaseppala.fi tai vastaanotolle ajanvarauspalvelustani

24.2.2015

PÄIVÄN ENERGIA - 24.2.2015

AJANKUVA - tiistai 24.2.2015
Kuu jää jo aamuyöstä köllöttelemään laiskanpulskeassa Härässä, ja päivästä onkin sen myötä vähän puhti poissa. Venus terhakkaassa Oinaassa tekee hyvää kontaktia Saturnukseen, joten päivä suosii vakaata harkintaa ja selkeäjärkistä arviointia vaativia asioita. Tänään voi olla erityisen hyvä pohtia omaa rahankäyttöä ja talousasioita. Kannattaa tarkastella myös muita arkielämää konkreettisesti rakentavia seikkoja - elätkö arvomaailmasi mukaista elämää, vai valuvatko resurssisi (raha, rakkaus, voimavarat) harakoille? Ihmissuhteet ovat tänään joko tukenasi tai sitten sinun on mahdollista tehdä jotain rakentavaa elämäsi tärkeän ihmisen suhteen. Tilanteestasi riippuen - tee suora ja selkeä aloite, anna rakentavaa palautetta, tai ole ystäväsi tukena jollakin hyvin käytännöllisellä tavalla. Päivän astrosää ©kirsihallaseppala
"Päivän energia" on pieni astrologinen tulkinta ajan kollektiivisista energioista. Se miten päivän laatu, teemat ja tunnelmat sinun elämässäsi näyttäytyvät riippuu aina siitä kuka olet ja millaisia henkilökohtaisia prosesseja elämässäsi on juuri nyt meneillään. 
  • tutustu "Sielunsuunnitelma" (= kuka olet) ja "Ajankuva" (= missä mennään) -tulkintoihin kotisivullani
  • varaa aika puhelintulkintaan sähköpostitse: yhteys@kirsihallaseppala.fi tai vastaanotolle ajanvarauspalvelustani

23.2.2015

Astrosään Comeback

Jotkut teistä ehkä muistavat, että kirjoitin monen vuoden ajan päivittäistä astrosäätä, jota julkaistiin niin täällä omassa blogissani kuin muutamalla muullakin sivustoilla. Nyt kun tämän vuoden alusta aloin kirjoittaa kuukauden kuulumisia eli astrologista ajankuvaa ihanan naisen ihanalle sivustolle nimeltä Katja Kokko, niin alkoikin astrosäähammasta kolottaa, ja huomasin taas kirjoittavani päivittäisistä energialatauksista facebook-sivullani Astrologia ja arkkityypit. Ja koska tykkään uusiutua ja tehdä asioita aina vähän eri tavalla kuin ennen, en kutsu tätä uutta päiväkatsausta enää nimellä astrosää, vaan "PÄIVÄN ENERGIA".

Vielä vuonna 2013 oli astrosää tämännäköinen (tietysti joka päivä erilainen):

29.4.2013 maanantai

Kuu jää tyhjän päälle Jousimiehessä klo 7:36 ja siirtyy Kauriiseen klo 15:21, Kuu puolitoistaneliö Mars, Kuu puolitoistaneliö Aurinko, Kuu puolineliö Saturnus, Venus semisekstiili Jupiter, Kuu kolmio Merkurius, Venus oppositio Kuun yläsolmu, Kuu sekstiili Neptunus.
Maanantain tunnelma herättelee menneisyyteen liittyviä ihmissuhde- tai talousasioita. Jotain mitä on luullut jo jättäneensä taakse saattaa tulla yllättäen eteen, mutta ikävistä yllätyksistä tuskin on kysymys. Päivän laatu on melko harmoninen ja pehmeä. Iloa ja optimismia on ilmassa, ja erityisesti tämän päivän laatu tukee sosiaalista vuorovaikutusta kauniilla tavalla.

Olen sittemmin poistanut kaikki vanhat astrosäätiedotukset täältä blogistani erään suuren puhdistuksen aikaan, jolloin halusin jo vanhentuneiden päivittäiskatsausten alleen jääneet artikkelit esiin. Tätä nykyä kaikki artikkelit on listattuna tuonne oikealla olevaan sivupalkkiin (alimpana), joten jos sivua rullaamalla artikkeleita ei löydy, pääset niihin yksitellen klikkaamalla toivomasi artikkelin nimeä. 

Merkuriukseni Vesimiehessä on kovin aktiivinen tällä hetkellä, joten intoa riittää kaikenlaisen verbaalisen työn muodossa (olen lukenut viikonlopun aikana 3 kirjaa, puhunut läheisteni kanssa tuntikausia ja tietenkin kirjoittanut sormet helliksi kaikenlaista jonnin joutavaa). Mutta kuten aina, tämäkin energialataus menee ohi, ja siksi en nyt lupaa mitään pysyvää, vuosia jatkuvaa palvelua. Sen sijaan lupaan kirjoittaa astrosäätä uudessa kuosissa niin kauan kuin huvittaa. Tämmöisiä karttakuviakin askartelin, jotta ei jäisi pelkäksi sanan helinäksi tämä päivän säätietojen kanssa puuhastelu.


PÄIVÄN ENERGIA - maanantai 23.2.2015

Viikon alkua sävyttävät melko rauhalliset tunnelmat, vaikka perjantaina (20.2.) Mars ja Venus siirtyivätkin Kaloista Oinaaseen ja tekivät toisiinsa tiukan kontaktin eilen Oinaan alkuasteilla jatkaakseen sitten hiljalleen eritahtista kulkuaan eteenpäin. Nyt maanantaina (23.2.) aamupäivällä Kuu on leppoisassa Härässä harmonisessa kontaktissa Aurinkoon Kaloissa. Pelkästä päivänpaistattelusta ei tänään kuitenkaan ole kyse, koska Saturnus, tuo työn, velvollisuuksien ja sitoutumisen herra pitää niskaotteessa sekä Aurinkoa että Kuuta (Aurinko neliö Saturnus, Kuu kvinkunssi Saturnus). Työteliästä päivää siis lupailevat ajan energiat tänään. Ehkä joudut hoitamaan rästiin jääneitä tehtäviä tai työpöydällesi ladataan pinkka ylimääräistä. Jokin kuitenkin tuntuu nyt rajoittavan luontaista luovuutta ja laiskuutta, joten tartu härkää sarvista ja hoida hommat tunnollisesti ja kunnialla!

P.S. Käyhän lukemassa uudenkuun kuulumiset vähän laajemmalti käsiteltynä kuin tässä, eli mitä teemoja on aktivoitumassa ajassa seuraavan kuunkierron aikana: http://katjakokko.com/uudenkuun-ajankuva-19-2-19-3-2015/

Käsittelen artikkelissa muun muassa sitä mitä ja ketä kosminen remonttikaksikko moukaroi (ja miksi) sekä viikonlopun aikana tapahtunutta ilmastonmuutosta elämänenergioissa.

Myös kuukauden ystäväkirje ilmestyi viime viikolla postilistalla olevien sähköpostiin. Käy tarkastamassa tilauksesi ja/tai lukemassa aiemmin ilmestyneitä ystäväposteja täältä: http://kirsihallaseppala.fi/ystavapostilista/

3.2.2015

Vuoden 2015 tärkeimmät astrologiset kuviot


Yritän päivitellä tänne blogiin samoja juttuja kuin facebook-sivullekin, mutta tämä reilu viikko sitten askartelemani kalenteri oli unohtunut. Tässä siis tämän vuoden tärkeimpiä astrologisia tapahtumia, toki paljon muutakin on meneillään, mutta tässä nyt nämä oleellisimmat.

Merkurius perääntyy 2015

  • Vuoden ensimmäinen Merkuriuksen perääntyminen tapahtuu Vesimiehen asteilla 17-1 aikavälillä 21.1. - 11.2.15 (varjoalueella liikuskelu mukaan luettuna jakson pituus on 5.1. - 3.3.15).
  • Vuoden toinen retroilu on 19.5 - 12.6.15 (varjoalueet mukaanluettuna 4.5. - 27.6.15) 13-4 astetta Kaksosia.
  • Kolmas pakitus tapahtuu 17.9. - 9.10.15 (varjoalueineen 28.8. - 24.10.15) 15-0 astetta Vaakaa.

Käsitellään näitä kuvioita ja niiden symboliikkaa suomeksi jossain vaiheessa kevättä. Jos kaipaat omaa elämääsi luotaavaa tulkintaa, helmikuulle on vapautunut muutama peruutuspaikka: https://kirsihallaseppala.youcanbook.me/ Maalis-huhtikuun ajat vastaanotolle ilmestyvät ajanvarauskalenteriin lähiaikoina. Myös ylihuomiseen Täydenkuun näkijäiltaan on muutama peruutuspaikka jäljellä, mutta Elämäni teemat 2015 -workshopit alkavat olla loppuunmyydyt. Todennäköisesti kevään viimeinen Täydenkuun näkijäilta on 5.3. ja siihenkin saa jo ilmoittautua. Muista myös huhtikuussa järjestettävä Ihmissuhdeastrologian peruskurssi, joka on varmasti antoisa syväsukellus kaikille ihmisten välisistä suhteista kiinnostuneille astrologian harrastajille!