30.8.2012

Tietopaketti kuunsolmuista sekä syksyn 2012 kurssitarjontaa


Laitanpa teille tännekin tämän Ammattiastrologit ry. -sivuston kuukausiblogiin väsäämäni perustietopaketin kuunsolmuista. Kuunsolmut ovat Chironin ohella yksi astrologisista lempiaiheistani. Ne ovat tulkinnallisesti hyvin yksilöllisiä, mielestäni vieläkin enemmän kuin planeetat, ja oikein oivallettuna saattavat paljastaa jotain todella tärkeää yksilön lahjoista ja valmiuksista, elämänpolun suunnasta ja niin sanotusta "sielun suunnitelmasta". Parhaimmillaan omien solmujen tulkitseminen on elämänmittainen tutkimusmatka. Ne voivat olla työkalu, joka auttaa meitä pysymään omalla polullamme ja kulkemaan sitkeästi omaan suuntaamme. Ne voivat auttaa meitä valjastamaan piilevät kykymme käyttöön, sekä tiedostamaan jumikohtia ja sitä mukavuusalueeksikin kutsuttua suota, johon saatamme turvallisuutta tavoitellessamme jäädä upoksiin. Uuden esteenä oleva "tuttu ja turvallinen" voi olla näennäisesti helppoa ja turvaavaa, mutta usein myös hyvin turhauttavaa.

Pidän tänä syksynä vain kaksi kurssia, ja aiheet valitsen kysynnän ja kiinnostuksen mukaan. Kurssit ovat yksipäiväisiä, workshop -tyyppisiä työpajoja, joissa opitaan ja työskennellään teorian lisäksi kokemuksellisia ja elämyksellisiä menetelmiä käyttäen. Äänestys löytyy kotisivultani, ja siellä voit käydä klikkaamassa omaa suosikkiasi. Valittavien aiheiden joukossa ovat:
  • Chiron (haavoittunut parantaja & avain korkeampaan tietoisuuteen)
  • Kuunsolmut ja sielun suunta
  • Transiitit ja ajanlaatu
  • Ihmissuhdekarma kartalla
  • Asteroidit (Juno, Vesta, Pallas Athene ja Ceres)
Voin tulla pitämään jonkin kurssin myös kotipaikkakunnallesi, mikäli saat kasaan väh. 5 osallistujaa sekä sinulla on tarjota paikka kurssille. Koti tai kerhohuone tms. käy hyvin. Palkaksi vaivannäöstäsi saat kurssistasi alennusta tai voit osallistua ilmaiseksi, mikäli osallistujia on riittävästi (väh. 8).

KUUNSOLMUT -TIETOPAKETTI

Elokuun vaihtuessa syyskuuksi saamme kokea kuunsolmujen merkkivaihdon (True Node tänään, Mean Node sunnuntaina). Koska kuunsolmujen liike on peräytyvä, tulee siirtymä tapahtumaan nurinkurisesti Jousimiehestä Skorpioniin.

TIETOA KUUNSOLMUISTA

Kuunsolmuista puhuttaessa on hyvä muistaa, että vaikka ne ovatkin tärkeät ja voimalliset tekijät astrologisella kartalla, kuunsolmut ovat laskennallisia pisteitä, eivät fyysisiä taivaankappaleita, kuten planeetat. Tarkkaan ottaen ne ovat Kuun radan ja Auringon (maan) radan eli ekliptikan leikkauskohtia. Ekliptika on maapallon ratataso eli Auringon näennäinen vuotuinen rata taivaalla, joka kulkee eläinradan kautta. Kuunsolmut ovat aina vastapäätä toisiaan muodostaen eräänlaisen akselin (vrt. nousuakseli), minkä vuoksi niitä tulisikin tarkastella aina kokonaisuutena, pareittain. Kuunsolmut liikkuvat lähes aina perääntyen (retrograde) ja vaihtavat merkkiä noin 1,5 vuoden välein.

KUUNSOLMUT TULKINNALLISESTI

yläsolmu
Yläsolmu kuvaa niitä ominaisuuksia ja asioita, joita kohti olemme kulkemassa ja joita olemme opettelemassa tässä elämässä. Yläsolmun edustamat asiat vetävät meitä puoleensa, mutta voivat tuntua uusilta ja jännittäviltä; ne kuvaavat jotain sellaista mikä kutsuu, mutta samalla pelottaa.

alasolmu
Alasolmu edustaa sitä laatua ja niitä asioita, jotka ovat meissä automaattisia ja tiedostamattomia. Alasolmun kuvaamat käyttäytymismallit ja asenteet ovat sellaisia, joita meillä on taipumus toistaa ja joihin pahimmillamme juutumme niin, niin että eteenpäin meneminen elämässä voi tuntua vaikealta.

KUUNSOLMUT MERKEISSÄ

Yläsolmu Oinaassa – alasolmu Vaa’assa: Suuntana itsenäisyyden, omatoimisuuden ja aktiivisuuden kehittäminen, liiallisesta miellyttämisenhalusta ja itseä kieltävistä kompromisseista luopuminen.
Yläsolmu Härässä – alasolmu Skorpionissa: Suuntana omanarvontunnon, käytännöllisyyden, pysyvyyden ja vakauden oppiminen, liiallisesta ehdottomuudesta, mustavalkoisuudesta ja repivästä uusiutumisentarpeesta irrottautuminen.
Yläsolmu Kaksosissa – alasolmu Jousimiehessä: Kepeyden, avoimuuden, viestinnän ja monipuolisuuden kehittäminen, yhden totuuden julistamisesta ja dogmaattisuusta luopuminen sekä sosiaalisen kömpelyyden kultivoiminen.
Yläsolmu Ravussa – alasolmu Kauriissa: Tunteellisuuden, perhekeskeisyyden, huolehtivaisuuden ja herkkyyden lisääminen urakeskeisyyden, askeettisuuden, liiallisen kunnianhimoisuuden ja päämäärätietoisuuden vähentäminen.
Yläsolmu Leijonassa – alasolmu Vesimiehessä: Suuntana luovuuden, itseilmaisun, sydämellisyyden ja itsensä arvostamisen kehittyminen, jolloin liiallinen ryhmätietoisuus, persoonattomuus, viileys ja älyllisyys jäävät vähemmälle.
Yläsolmu Neitsyessä – alasolmu Kaloissa: Huolellisuuden, tarkkaavaisuuden, erikoistumisen ja analyyttisyyden kehittäminen, epärealistisuudesta, epämääräisyydestä ja arkea pakenevasta elämäntavasta luopuminen.
Yläsolmu Vaa´assa – alasolmu Oinaassa: Ihmissuhdekeskeisyyden, diplomatian, kultivoituneisuuden ja harmonian lisääminen elämässä, itsekeskeisen, kärsimättömän ja liiallisen suorasukaisuuden asemesta.
Yläsolmu Skorpionissa – alasolmu Härässä: Intensiivisten tunteiden, perinpohjaisuuden, sitkeyden, irtipäästämisen ja ehdottomuuden kehittäminen sen sijaan, että materiakeskeisyys, turvallisuushakuisuus ja mukavuudenhalu dominoisivat elämässä.
Yläsolmu Jousimiehessä - alasolmu Kaksosissa: Idealistisuuden, oman totuutensa takana seisomisen ja rohkean aatteidensa opettamisen lisääminen elämässä, itsensä hajaannuttamisen, mielipiteiden ailahtelevaisuuden ja turhan höpötyksen sijaan.
Yläsolmu Kauriissa – alasolmu Ravussa: Suuntana ahkeruus, kurinalaisuus ja pärjäämisen opetteleminen, liiallisen emotionaalisuuden ja muista huolehtimisen sijaan.
Yläsolmu Vesimiehessä – alasolmu Leijonassa: Yhteiseen hyvään, tasa-arvoon ja järkiperäisyyteen keskittyminen, itsensä korostamisen, omahyväisyyden ja oman sooloilun sijaan.
Yläsolmu Kaloissa – alasolmu Neitsyessä: Herkkyyden, vaistonvaraisuuden, luovuuden ja empaattisuuden lisääntyminen arkipäivän askareisiin hukkumisen, pikkutarkkuuden ja nipottamisen sijasta.


21.8.2012

Chiron, ovi sisäiseen viisauteen


Olen yleensä ollut hyvin vaitonainen omasta polustani, ja edes pitkäaikaisimmat asiakkaani ja oppilaani eivät tiedä elämänkatsomuksestani tai uskomuksistani. Neptunus ja Chiron Kaloissa - Deskendenttini tuntumassa - lienevät kuvaamassa tätä merkillisen voimakasta prosessia, joka pakottaa ulos kaapista näiden teemojen suhteen. Neptunuksen nyt varmaan kaikki tunnettekin; tuon näkymättömien todellisuuksien, sisäisten visioiden, energiatasojen ja henkisyyden sanansaattajan. Vaikka hyvin eri tavalla, niin myös Chiron liittyy samoihin teemoihin. Chiron on muun muassa individuaation, korkeamman itsen, laajemman tietoisuuden ja sisäisen viisauden symboli, ja se voidaan myös liittää kuvaamaan kontaktia näkymättömiin todellisuuksiin, henkioppaisiin ja kykyyn lukea energioita.

Kun aloitin astrologisten tulkintojen tekemisen asiakkaille vuonna 1994, olin nuori, herkkä ja jalat tukevasti henkimaailmassa. Olin hyvin avoin, vaikkakin hieman hallitsematon kanava, ja asiakkaiden aurat, energiat, henkioppaat ja menneet elämät pyrkivät ilmoille niin että tulkintasessiot venyivät yli kaksituntisiksi ja olin lopulta uupunut ja hajanainen. Psyykkinen herkkyyteni toi monia mediaalisia kokemuksia, ja lopulta oli vaikea enää olla missään ihmisjoukoissa, kun näkymättömään todellisuuteen varastoituneet muistijäljet ja muu hienovarainen informaatio tulvi tajuntaani kutsumatta. Asiakkaiden kanssa koin turhautumista, sillä monesti itse asia - kartan tai intuitioni osoittama asian ydin - jäi kiinnostavan tarinan jalkoihin.

Myös omassa elämässäni tapahtui paljon, ja mitä voimakkaammin totuuttani julistin, sitä vahvemmin pääsin kosketuksiin sen aiemmin aiheuttamien seurausten kanssa. Lapsuuteni unissa ja peloissa toistuneet muistikuvat siitä että minut on poltettu, kivitetty, syötetty leijonille ja vieritetty alas kalliolta voimistuivat ja alkoivat tarkentua. Ja koska käsittelemättömilla traumoilla on tapana toistua, koin samankaltaisia tilanteita uudelleen - joskin vertauskuvallisessa muodossa. Astrologina halusin keskittyä oleelliseen ja ihmisenä suojella itseäni ja olla rauhassa. Opin kyseenalaistamaan kaikkea. Opin olemaan hiljaa. Denise Linn sanoi aikoinaan eräällä Past Life Recall -kurssillaan ettei ollut edes varma uskoiko edellisiin elämiin. Pystyin hyvin samaistumaan tähän.

Aivan yllättäen, rehellisesti sanottunua suureksi ällistyksekseni, tämä Chiron aika - Chiron on ollut yhtymässä Merkuriukseeni ja Jupiteriini, ja on parhaillaan yhtymässä deskendenttiini ja neliössä Marsiini - (kirjoitan Chironin transiiteista pian enemmän ja yleisluontoisemmin) johdatti minut vastakkain näiden lähes 20 vuotta sitten tapahtuneiden asioiden kanssa (jolloin Chiron oli askendentillani ja neliössä Marsiini). Vuosia sitten sulkemani kaapinovi aukesi voimalla, ja terve vaan, kaikki sinne sulkemani oli edelleen olemassa, entistäkin elävämpänä. Ystävän luona iltaa istuessa spontaani kontakti hänen juuri edesmenneeseen isäänsä kosketti ja hämmensi. Sitä seuranneessa asiakaskohtaamisessa kuvat, sanat ja tapahtumat hänen tämänhetkisen tilanteensa taustalla vyöryivät eteeni nopeammin kuin ehdin kolmen kartan synastriaa ja transiitteja tulkita. Ja kun pääpaino ei ole tarinassa eikä mielikuvitusta kiehtovissa yksityiskohdissa, vaan rakenteellisessa ydinkuviossa tämän hetken ongelmatilanteen takana, koin vanhan työkalun käyttöönoton perusteltuna ja mielekkäänäkin. Tulkintahetken jälkeen istuin iho kauttaaltaan kananlihalla ja silmät kosteina tuntien syvää iloa ja rauhaa. Piti vaan sanoa että kiitos.

10.8.2012

Yin ja Yang syntymäkartalla


No niin, Merkuriuksen perääntymiset on nyt lusittu (vaikka se onkin varjoalueellaan vielä pari viikkoa, eikä siis ihan täysin ohi kuitenkaan), ja omalle kohdalle riitti oikein somasti erilaisia toimimattomuuksia, palautuksia, peruutuksia, katumapäälletuloja, jo ohimenneiksi luultujen juttujen uudelleen esiinnousuja, moneen kertaan samasta asiasta säätämisiä ja hätäisiä päätöksiä. Ne suutarit ja ne niiden kengättömät lapset... Mutta mitäs noista valittamaan, kun samalle jaksolle osui myös iloa ja innostusta, sekä pitkään vaalittujen unelmien toteutumisia. Yksi niistä oli syksyn opintojen järjestyminen Lontoon reissuineen ja toinen oman nettimyymälän avautuminen! 

Tiedättekö mikä minusta on ollut tänä vuonna astrologian kiinnostavinta antia? Elementit ja polariteetit. Se, miten valtavan perusteellista ja oleellisen tärkeää informaatiota nämä aivan astrologian alkutekijät voivat oikein ymmärrettyinä ihmisen personasta ja erityisesti yksilön keskeisimmistä ongelmista antaa. Polariteetit (Yin ja Yang) voitaisiin suomentaa tarkoittamaan jokaisessa ihmisessä olevaa ulospäinsuuntautuneen eli aktiivisen sekä sisäänpäinsuuntautuneen eli passiivisen energian jakautumista. Aika monesti homma on ulkoapäinkin tarkasteltuna päivänselvä. Toiset mennä touhottavat, koko ajan on jotain puuhaa käsillä ja jos ei ole seuraa saatavilla, niin edes televisio ja radio estämässä syvempää uppoutumista omaan sisäiseen maailmaan. Toiset taas eivät voi tehdä mitään koko viikolla, jos torstaina pitää soittaa puhelu Kelaan. Ja sekin voi jäädä, sillä lukemisen, ajattelemisen ja hiljaisuuden kuuntelemisen ohella ei aina kaikkea ehdi. Esimerkit ovat tietenkin elävästä elämästä, nimiä mainitsematta. 

Oletko sinä tuumaileva, viipyilevä, sisäisissä maailmoissasi viihtyvä, hidastempoinen, syvällinen ja saamaton introvertti? Vai koetko ennemminkin itsesi touhukkaaksi, energiseksi, sosiaaliseksi, toiminnalliseksi ja nopeasti tilanteeseen tarttuvaksi ekstrovertiksi? Eläinradan tähtimerkit jaetaan passiivisiin ja aktiivisiin siten, että Oinaasta eteenpäin laskettaessa joka toinen on passiivinen ja joka toinen aktiivinen, siten että Oinas on aktiivinen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jos olet aurinkomerkiltäsi Oinas olisit aktiivinen ja Aurinko-Härkänä passiivinen jne. Sen sijaan täytyy tutkailla asiaa laajemmin ja katsoa koko karttaa ja kaikkia planeettoja sekä akseleita. Helppo muistisääntö elementtinsä osaaville on, että kaikki tuli- ja ilmamerkit ovat aktiivisia ja kaikki vesi- ja maamerkit ovat passiivisia. Eivätkä kaikki ekstrovertit tietenkään ole kovaäänisiä ja pinnallisia, niin kuin eivät kaikki introvertitkään saamattomia ja epävarmoja nahjuksia. Ihanteellisinta olisi, että polariteettien välillä vallitsisi tasapaino, jolloin olisi kyky viihtyä luontevasti sisäisissä maailmoissa, mutta pystyä toimimaan myös tehokkaasti muiden kanssa yhteistyössä ulkomaailmassa. Mutta kovin tyypillisesti jompikumpi polariteetti dominoi. 

Tehtävä #2 

Laske syntymäkarttasi planeettojen polariteetit siten, että annat Auringolle ja Kuulle 2 pistettä, ja muille planeetoille 1 pisteen. Jotkut laskevat mukaan akselit, Chironin ja onnenpisteenkin. Itse pidättäytyisin planeetoissa, mutta tee miten haluat. 

Aktiivinen, maskuliininen, ulospäinsuuntautunut, YANG 

Oinas 
Kaksoset 
Leijona 
Vaaka 
Jousimies 
Vesimies 

Passiivinen, feminiininen, sisäänpäinsuuntautunut, YIN 

Härkä 
Rapu 
Neitsyt 
Skorpioni 
Kauris 
Kalat 

Jos tuloksesi näyttää vahvaa epätasapainoa polariteettien välillä (kuten esim. YANG 2 ja YIN 10), voi olla hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Voi olla niin, että polariteetti jota on reilusti enemmän dominoi elämääsi. Se voi tarkoittaa myös sitä (ja tämä on todella yleistä), että kompensoit alakynnessä olevaa polariteettia (erityisesti jos toista polariteettiä on vain 1 tai ei yhtään) siten, että se dominoi elämääsi. Tai sitten se voi tarkoittaa sitä, että sinulla oli ongelma tässä asiassa 20 vuotta sitten, mutta nykyään olet tasapainossa asian kanssa ja nautit elämästä sekä sisäänpäin- että ulospäinsuuntautuneena. Mikäli tasapaino on vielä hakusessa, voi oman elämänsä polariteetteja tasapainottaa monilla eri tavoilla; vinkkiä löydät alla olevasta listastani, jossa luettelen joitakin Yin ja Yang -laatuisia asioita. Myös fengshui ja akupunktio ovat mainitsemisen arvoisia menetelmiä maskuliinisen ja feminiinisen elämänenergian tasapainottamiseen! 

YANG 
urheilu, liikunta, reippailu, kamppailulajit, moottoriajoneuvot, pihatyöt, vauhti, lämpö, kuumuus, valo, suola, voimakkaat mausteet, chili, liha, kala, kananmunat, tarkkuus, nokkeluus, järjestelmällisyys, pinnallisuus, lyhytnäköisyys, älyllisyys, ärtyisyys, innostuneisuus, optimismi, kilpailunhalu, kunnianhimo, kärsimättömyys, hermostuneisuus, suvaitsemattomuus, äkkipikaisuus, voimakkuus, nopeus, impulsiivisuus, sosiaalisuus, kovaäänisyys, rock-musiikki, inkivääri, kaneli, rosmariini, mustapippuri, patsuli, punainen, oranssi, keltainen, valkoinen, ympyrät, neliöt, kahdeksan- ja suorakulmiot, kivi, graniitti, marmori, kova ja hiottu jalopuu, metalli, lasi, kiiltävät pinnat ja peilit 

YIN 
lepäily, nukkuminen, meditaatio, mietiskely, jooga, tai chi, pilates, venyttely, hieronta, uiminen, musiikin kuunteleminen, tv:n katsominen, lukeminen, piirtäminen/maalaaminen, jutustelu, rauhallinen kävely luonnossa, kylpeminen, puutarhanhoito, hämärä, pimeys, syvyys, herkkyys, tunteellisuus, lempeys, alakuloisuus, rauhallisuus, rentous, epävarmuus, luovuus, joustavuus, suvaitsevaisuus, voimattomuus, väsymys, sokeri, jäätelö, hedelmät, salaatti, raakaravinto, smoothiet, ambient- tai klassinen musiikki, ruusu, kamomilla, geranium, meirami, laventeli, ylang-ylang, musta, sininen, vihreä, turkoosi, aaltoilevat muodot, soikiot, pehmeät matot, korkki, kaisla, puhviverhot, valoverhot, pitsit, tekstiilit, rottinki, rouheat pinnat, paperisermit, seinävaatteet, pehmustetut huonekalut, suuret tyynyt 

Monien on helppo tunnistaa toiseen listaan kuuluvat asiat selkeästi sellaisiksi, jotka tuntuvat omilta ja jotenkin arvokkaammilta, kun taas toisen listan asiat aiheuttavat puistatusta ja vastustusta. Puuttuvaa tai vähäistä, torjuttua tai tukahdutettua polariteettia on terveellistä tasapainottaa myös omassa mielessään. Jollet pysty sanomaan "kyllä" molemmille polariteeteille ja niiden sisällään pitämille asioille, kiellät ja torjut tärkeän puolen itsessäsi. Kukaan ei voi olla onnellinen puolikkaana, eikä vajavuudentunnetta voi pitemmän päälle paikata toisella ihmisellä tai millään muullakaan ulkoisella asialla. En ole lääkäri, mutta joskus tekisi mieli määrätä astroterapinen resepti ylitsepursuavan yang -energian edustajalle: hiljenny, meditoi, lepää, ajelehdi, haistele ruusuja, lue runoja, rauhoitu, ole hiljaa! Ja vastaavasti vahvasti yin -tyyppisen ihmisen reseptissä lukisi: aktivoidu, pidä puolesi, ole tomera, tee jotain, räjähdä, juokse, vaihda talvirenkaat autoon ja kuuntele rokkia kotonasi niin että kristallienkelit pomppivat rottinkihyllyssä. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa, toivottavasti niistä oli ainakin hupia jos ei hyötyä. 

P.S. Tämä kirjoitus on hyvä esimerkki siitä, miksi kirjoitan tätä blogia. Näin ihanasti kirjailija-toimittaja Marikka Bergman kommentoi kirjoitustani "Just keep breathing, babe!" blogissaan Pientä elämää etsimässä. Kiitos Marikka!
"Minusta tämä on ainakin tämän kesän ellei sitten koko vuoden viisain postaus. Ainakin se on ajankohtainen itselleni; olen lukenut sitä uudestaan ja uudestaan koko kesän."